KAISA. Mutta eihän silti tarvitsisi puukkoa ottaa.
ANTTI. Eipä tarvitsisikaan, mutta ei sitä silloin ajattele. Käsi menee puukkohon aivan itsestänsä (Hymähtäen.) Taitaa olla veren vika.
KAISA. Niin isäin perintö ja paha maan tapa.
ANTTI. Kiukkuinen luonto kai eniten vaikuttaa.
KAISA. Niin, niin. Hurja luonto ja viina — viina!
ANTTI. Kyllä sitä voi selvänäkin suuttua. En minäkään ollut mitään maistanut. Oli vain vähän asiaa suutarin tupahan ja tappelu tuli.
KAISA. Millä se sun suututti?
ANTTI (Hätkähtäen.) Onko joku siitä puhunut?
KAISA. Ei olekkaan. Ajattelin vaan, kun sinä selvin päin… (Katsoo Anttiin, mutta kun Antti ei vastaa, jatkaa.) Ja sellaisen miehen tähden sunkin piti joutua linnahan. Maija on sitä surrut kovasti.
ANTTI (Ilostuen.) Onko?