KAISA. Eikös! Silloinhan Anttikin suuttui Maijahan. Ne kun ovat ollehet meiningissä yhtehen mennä ja Maija on vaan odottanut sitä, kun Antti pääsee vapahaksi linnasta. Ja silloin se Antti suuttui Maijahan, kun se rupesi saarnaamahan, ja sanoi Maijalle, että älä häpäse itseäsi ihmisten kuullen (Vallesmanni tekee liikkeitä estääkseen Kaisan sanatulvan.) Joo. Niin se sanoi. Minä kuulin sen omilla korvillani. Minä seisoin tuossa noin. Ja sitten isäntä sanoi, että huomenna pidetähän Harrissa hypyt, jotteivät ihmiset rupea pitämähän Harrin väkeä körttiläisenä. Isäntä itse sanoi niin, vaikka Harrissa ei ole miesmuistihin hypelty. Mutta se isäntä oli niin kärmehissänsä Maijan tähden. Ja niin se sanoi. Ja silloin minä sanoin Saltulle, jotta panepas merkille, sano mun sanoneheni, mutta niistä hypyistä ei mikään hyvä seuraa ja (Lyö polviinsa.) eikös niin käynytkin.
VALLESMANNI. Mutta —
KAISA. Kun se Karjanmaan Köysti, hyväkäs, tuli niitten kaikkien häjyjensä kanssa vaikka Niemen suutari joukosta puuttui, kun ei mukamas eilen vielä kyennyt ylös, vaikka tänäpäivänä näkyi olevan jo pystyssä ja hautoi ties mitä koirankuria, ja kun ne häjyt roikastivat niin, että tuolta vainiolta jo kuului ääni, niin silloin minä sanoin Saltulle, jotta katsos nyt, nyt taitaa tulla taas murhia. Johan minä sanoin, että ei tästä hyvä seuraa. Ja sitten minä sanoin Saltulle, että tiedä vaan pysyä poissa siitä joukosta jotteivät tallaa jalkoihinsa, kun ne häjyt ovat riskiä miehiä ja tuo meidän Salttu on sellainen kovin nerkoonen, ettei se oikein miesten kanssa muuta kuin kintuissa klapajaisi.
VALLESMANNI (Lyö nyrkkiä pöytään.)
KAISA (Mairittelevasti.) Niin ja sitten minä sanoin, jotta olisipa nyt vallesmanni, joka on niin kaikin puolin reiru ja kelvos, että olisipa nyt vallesmanni ottamassa kiinni nuo häjyt, jotka kulkevat pitkin pitäjää roikastaen ja tekevät kiusaa ja liipiskanttia jokaiselle.
VALLESMANNI (Rengille.) Vie tuo akka pihalle.
KAISA (Lopettaa, mutta jatkaa kohta edelleen.) Mutta laki ja korkia oikeus. Minä tahtoisin päivärahan. Minä olen köyhä ihminen ja vanhuuskin rupeaa jo vaivaamahan eikä Saltunkaan ansioista enää paljon kostu —
(Vallesmanni viittaa rengille, joka ottaa
Kaisaa käsipuolesta ja vie ulos.)
KAISA. Jotta ei mun kannata panna päiviäni noin vaan, jotta jos laki määräisi mulle niinkuin päiväpalkan tästä päivästä —
(Menee ulos.)