SALTTU. Mun mielestäni se oli vähän niinkuin oikein, että Antti pääsi karkuhun, sillä laki oli tällä kerralla vähän liiaksi ankara. Minä teen vaikka tunnon valan, että Niemen suutarissa oli yhtä paljon syytä tappeluhun kuin Antissakin, niin että Antin olisi pitänyt päästä sakoilla.
VALLESMANNI. Mitä? Rupeatko sinä oikeutta loukkaamaan!
SALTTU. Enhän minä suinkaan loukata — herra vallesmanni, korkea laki ja oikeus. Minä vain ajattelin itsetykönäni sillä tavalla.
VALLESMANNI. Ei tässä ole puhetta siitä, mitä sinä ajattelet. Sano vaan, mitä tiedät. Kuka auttoi vangin karkaamaan. Sano kiertelemättä, vai pitääkö sinun muistiasi vähän auttaa.
(Tekee uhkaavan liikkeen kädellään.)
SALTTU (Vakavana, melkein hartaudella.) Herra vallesmanni. Sanotahan, että Salttu on huono mies, ja taitaa siinä puheessa olla vähän perääkin, mutta ei Salttukaan niin huono mies ole, että rupeaisi oman talon väkeä ilmiantamahan tällaisesta. Vaikka en olekkaan tämän parempi mies, niin kykenen kumminkin ottamahan selkääni ennenkuin ilmiantajaksi rupean.
VALLESMANNI (Viekkaana.) Sinä et siis tahdo ilmiantaa tämän talon poikaa, Jussia.
SALTTU (Pelästyen.) Kuka teille on jo sen sanonut?
VALLESMANNI (Nauraen.) Sinä itse nyt viimeiseksi.
SALTTU (Tuskallisesti.) Voih!