MAIJA (Horjahtaa. Tekee raivoisan liikkeen. Menee penkille istumaan.)
ANTTI (Tulee Maijan luo. — Lepytellen.) Älä nyt sitä niin pahaksesi ota. Enhän minä aikonut sitä sanoakaan. Ja väärinhän se olikin, mutta — —
MAIJA (Surumielisesti.) Ei se mitään —! — Niin lujasti on vielä sydämeni kiinni maallisissa. Niin arka olen vielä ajallisesta kunniasta. Ja minä tahdon toista taluttaa.
ANTTI. Eihän se oikeastansa sun kunniallesi käynyt, sillä ei sellainen vale kauan jaksa elää, mutta mun täytyi kostaa ihmisen ilkeys ja häjy tarkoitus.
MAIJA (Hillitysti.) Mutta se oli sittenkin väärin.
ANTTI (Istuu Maijan viereen. — Vähän katkerasti.) Ehkä körttiläisten mielestä. Mutta minä en ole körttiläinen, enkä siksi tulekaan.
MAIJA (Pyytävästi.) Antti!
ANTTI. Niin, en sunkaan tähtesi.
MAIJA. Ei, Antti. Sitä en tahdokaan.
ANTTI. Ja parempi sullekin olisi, että niistä erkanisit.