SALTTU (Avaa verhon, ökeltää.) En minä mässähtänyt ole. Isäntä — tuota.
KAISA (Vetää verhoa eteen.) Pysy siellä nyt.
(Hetken kuluttua katsahtaa verhon taa ja menee jälleen ulos.)
HARRI (Hymähtäen.) Nekö ne olivatkin. Ja Salttu aivan täynnä.
KOLJOLA (On katsonut moittivan näköisenä.) Niin, naapuri. Aika on paha. Jotakin tässä on tehtävä. Nuoret miehet elävät juoppoudessa ja hurjisteluissa. Parhaitten talojenkin pojat pitävät kunnianansa varastaa lampahia toisten navetoista, ottaa omin lupinsa toisten hevosia ja ajaa ne näännyksihin.
HARRI. Se on nuoruuden hurjuutta. Emmehän mekään ollehet paljon parempia.
KOLJOLA. Mutta kun tappelut ovat aivan jokapäiväisiä ja murhia sattuu kymmenkunta vuodessa, niin on kai se jo sunkin mielestäsi liikaa hurjuutta.
(Istuutuu pöydän taa.)
HARRI. Kyllähän järjestys parempi olla saisi. Mutta sitävartenhan pitäjän hallitussääntö onkin määrännyt erityiset järjestysmiehet. Ja vallesmannin asia se etusijassa on.
KOLJOLA. Mutta jos vallesmanni tällä tavalla jatkaa, niin paatuvat parhaimmatkin.