HARRI. Onko se taas jotakin —
KOLJOLA. Ei mitään erityistä. Meillä se kävi vaan seurat hajottamassa. — Ja toiskan renkipojan mänttäsi puolikuolleheksi, kun poika ei päässyt kuormalla kylliksi pian tienvierehen.
HARRI. Mutta mitä sille voi?
KOLJOLA. Minä ajattelin, että jos vallesmannille oikein selittäisi —
HARRI. — että hän kehrää omia kaulavillojansa, jos tällä tavalla jatkaa. — Minä en ainakaan sovi siihen toimehen. — Vallesmannin mielestä pitäisi talonpojan olla polvillansa herran edessä. Sentähden täytyy selittäjän olla nöyrempi mies kuin minä (Menee takan luo piippuansa sytyttämään.) Mutta mene sinä, tai lähetä teistä joku muu. Tehän osaatte olla nöyriä.
KOLJOLA. Emme mekään voi mennä. Me olemme juuri pahimpia rauhanhäiritsijöitä hänen mielestänsä.
HARRI. En tiedä sitten muuta keinoa, kuin (sytyttää piipun) odottaa. Kyllä aika ja maailma miehen masentavat. Suuremmatkin sonnit ovat täällä joutunehet ikehenalaisiksi.
KOLJOLA. Tarkoitatko, että vallesmanni —
HARRI. Niinkuin metsähän huutaa, niin sieltä kaiku vastaa. Ja näillä lakeuksilla kantaa kaiku kauas.
(Istuu entiselle paikalleen.)