SALTTU (Makaa puettuna peremmässä sängyssä, jossa verho on vedetty syrjään, ja kuorsaa.)
KAISA (Tulee ulkoa ja huomaa Saltun sängyssä.) Vieläkö sinä, sen köntys, makaat! (Ravistelee Salttua.) Nouse ylös! Vallesmannikin voi jo olla tuossa paikassa täällä.
Salttu. Mi-tä? (Haukottelee.)
KAISA. Nouse ylös! Ja sillä sanalla!
SALTTU. Enhän minä nukkunutkaan. Tuossa vain vähän loikoilin, kun ei kerran työhön saa mennä.
KAISA. Vai et nukkunut (Pilkallisesti.) Ja ikäväkö on, kun et työhön pääse. — No, etkö pääse ylös siitä!
SALTTU. Eihän sinne työhön ikäväkään ole, mutta kun isäntä käski kaikkien olemahan kotona siihen asti, kun vallesmanni on pitänyt tutkinnon, niin —
KAISA. No niin. Nouse sitten. Vai sängystä päinkö aiot todistuksesi antaa.
(Kaisa ottaa keskustelun aikana arkusta, monien myttyjen sisästä, silkkihuivin, jota silittelee ja panee sen lopuksi arkun päälle oikenemaan.)
SALTTU. Nousenhan minä.