(Vääntyy istumaan sängynlaidalle. — Haukottelee.)
KAISA. Kyllä sun täytyy panna pyhäpuku päällesi. Et sinä saa tuollaisena tutkintohon mennä.
SALTTU (Haukottelee.) Aitassako se pyhäpuku on?
KAISA. Niin. — Ja pese samalla naamasikin kaivolla.
SALTTU. Kyllä se Antti oli koko peijooni! Viitsii karata! Ja sukulaistalosta! Ja nostattaa tällaisen hälinän. — Ei suinkaan Jussi ja isäntä vielä ole tullehet Anttia etsimästä?
KAISA. Isäntä kävi päivän noustessa jo kotona, mutta sitten se lähti vallesmannille asiaa ilmoittamahan.
SALTTU. Aika elämä nousi Antin tähden. Yöllä jo hypättihin ja haihatettihin pitkin pitäjää. Nyt tulee vallesmanni tutkintoa pitämähän. Ja sitten taas lähdetähän tietysti etsimähän. — Joo. Että kyllä teki koko tepposet se Antti. Mutta ei se yksin sitä tehnyt.
KAISA. Mitä sinä siitä tiedät? (Uhkaavasti.) Tiedä se, ettet tiedä mitään! Etkä sinä mitään tiedäkään.
SALTTU. En minä tiedäkään. En minä ole nähnyt kenenkään Anttia irti päästävän.
KAISA. Niin, mutta sinä et ole nähnyt muutakaan. Olisipa se kaunista, jos sinä vielä rupeaisit ilmiantamahan Jussia (Pelästyy.) — tuota — ilmiantamahan ketään ja puhumahan epäilyksistäsi.