Eikö ole kaiken tämän muuttuvaisuuden keskellä turvallista panna merkille, että p. Ehtoollinen on säilynyt muuttumattomana niin kauan? Totta kai. Jos meillä on vähääkään kunnioitusta vanhuutta kohtaan, niin tässä on meillä pyhä toimitus, joka jo vanhuutensa puolesta ansaitsee kunnioituksemme.
Tavallisestihan me pidämme arvossa vanhoja esineitä — jos yleensä olemme ajattelevia ihmisiä; emme esim. halua myydä vanhoja, esivanhemmiltamme perityltä huonekaluja. Niitä ei meidän mielestämme voida rahassa arvostella.
Tässä on meillä muistolahja vanhoilta ajoilta, Herran pyhä Ehtoollinen. Se asetettiin sangen vakavana ajankohtana. Sen asettajan piti muutaman tunnin kuluttua kuolla. Jos millään, niin sillä on testamentin pyhyys, kalliin perinnön arvo. Ja sellaisena me kristityt sitä säilytämme.
Mitä Herran Ehtoollisella käynti vaikuttaa, mikä merkitys sillä on — siitä puhun toisella kertaa. Olen tänään vain tahtonut kiinnittää huomiosi p. Ehtoollisen korkeaan ikään, sen kunnianarvoisaan vanhuuteen. Se on nim. meille hyvänä tukena silloin, kun emme muita puolia sen arvosta ymmärrä. Sellaisellekin kohdalle ihminen toisinaan joutuu, — kylmäksi, penseäksi, välinpitämättömäksi. Silloin on hyvä muistaa, minkälaisen muistolahjan kanssa olemme tekemisissä. Se vaikuttaa ainakin sen, että kunnioituksesta paljastamme päämme. Sillä siinä, missä jotakin kunnioitetaan, voidaan myös kunnioituksen esineeseen syventyä. Amen.
SE ON TÄYTETTY!
Pitkäperjantai. — 5:des ahti.
Tänä päivänä kokoontuu kristikunta hengessä erään kukkulan ympärille, jolla 1900 vuotta sitten näyteltiin suurenmoinen, järkyttävä näytelmä. Kukkulalle pystytettiin kolme ristiä, joihin kuhunkin ripustettiin mies, kärsivä, kuoleva mies. Keskimmäinen noista kuolevista on käynyt meille erikoisen rakkaaksi, koska hän kuoli viatonna. Hänen nimensä on Jeesus Kristus ja kukkulan nimi on — Golgata.
Mutta — kysyt sinä — mitä liikuttaa meitä, nykyajan ihmisiä, Jeesuksen kärsimys ja kuolema? Eikö sillä ole yksinomaan vain muistoarvo, korkeintaan historiallisen tapahtuman arvo?
Me, nykyajan ihmiset, olemme sellaisia. Me kysymme aina: mitä varten?
Se on meillä ikäänkuin verissä.
Eikä se suinkaan ole väärin. Me saamme kysyä niin. Jumala sen kyllä hyvin ymmärtää.