Vastaan kysymykseesi.
Jeesuksen Kristuksen kuolema tarjoaa meille, kahdennenkymmenennen vuosisadankin ihmisille, korkeimman todistuksen Jumalan rakkaudesta.
Jos tämä on totta, niin se on hyvinkin huomioonotettava asia. Jos kerran tässä maailmassa voi järkähtämättömästi uskoa johonkin hyvään asiaan, tekee se jo tämän vaivanalaisen elämän helpommaksi. Ja nyt toivon voivani sinulle vakuuttaa, että Jumalan rakkauteen kannattaa aina luottaa.
Kuinka se tulee näkyviin Vapahtajan kuolemassa? Eikö se pikemminkin osoita, että tämän luottamuksen laita oli niin ja näin? Siltä saattaa näyttää, mutta asia muuttuu, kun sitä lähemmin tarkastelemme.
Vapahtajan elämä jos kenenkään oli ollut Jumalalle pyhitettyä. Voimme sanoa, että Jumala oli hänelle kaikki kaikessa. Olisi luullut Jumalan osoittavan hänelle mielisuosiotaan toisella tavalla.
Mutta ei — Vapahtaja joutui ristille riippumaan. Hänen tuskansa oli niin suuri, että hän tuntee itsensä Jumalan hylkäämäksi. Tuo epätoivon huuto: »Eli, Eli, lamma sabaktani?» on todistuksena siitä.
Kuinka olisi nyt voinut käydä?
Esim. siten, että Vapahtaja olisi huutanut ristiltä: »Ei kannata luottaa Jumalaan eikä hänen rakkauteensa! Katsokaa, minä olen koko elämäni ajan palvellut häntä. Minun ruokani ja juomani on ollut saada tehdä hänen tahtonsa. Ja tässä minä nyt riipun sanoin kuvaamattomien tuskien runtelemana!»
Mikä seuraus siitä olisi ollut?
Päivä olisi laskenut viimeisen kerran ihmiskunnalle. Olisi tullut ikuinen yö. Elämä olisi silloin mitä, voimallisimmin todistettu mielettömyydeksi. Ei kannata elää, koska elämä kerran johtaa kärsimyksiin sellaisen miehen kuin Jeesuksen Kristuksen. Parempi itse päättää päivänsä kuin jäädä laahautumaan elämän kilpa-ajovaunujen jäljessä.