Suuri on Jaakobin tuska ja synkkä on yö. Tähdet vilkuttavat taivaalta kuin ivaten: Jopa olet joutunut satimeen, Jaakob! Aurinko on laskenut ja seutua ympäröivät vuoret näyttävät uhkaavilta. Jabbok-joki virtaa mustana hänen edessään. Se on kuin kuoleman virta. »Noin pimeää, noin mustaa on elämä ja päättyy toivottomuuden yöhön».
Jaakobin tuska yltyy; hiki valuu hänen otsaltaan. »Siellä ovat kameelisi, aasisi ja lampaasi ja huomenna Eesau ryöstää ne, ja sinä itse, sinä rikas Jaakob, saat orjana palvella hänen majassaan… jos hän ylimalkaan jättää sinut henkiin…»
Tällaiset ajatukset risteilivät Jaakobin sielussa. »Oi, Herra, auta ja pelasta minut!»
Mutta tuska vain yltyy. Se kasvaa lopulta niin suureksi, että Jaakobista tuntuu, kuin painiskelisi hän miehen kanssa, — tuntemattoman miehen, joka on väkevä, niin tavattoman väkevä. Hän ontuu, hän horjuu tuskissaan. On, kuin olisi häntä satutettu lonkkaluuhun.
Taistelu yltyy vain; se ei helpota hetkeksikään. Jaakobin sydän on murhetta ja epätoivoa täynnä. Hän aivan läähättää suuren tuskansa alla. Jostakin sydämen sopukasta kohoaa hiljainen nyyhkytys. Se soi kuin lapsen itku. Mutta se kasvaa voimakkaammaksi ja nyt se on kuin miehen hätähuutoa: »Herra, en päästä sinua, jollet siunaa minua!»
Miten käy nyt Jaakobin?
Toteutuu vanha, paljon koeteltu sana: »Avuksi huuda minua hädässäs, niin minä tahdon auttaa sinua ja sinun pitää kunnioittaman minua.»
Jo punertuvat vuorten huiput. Aurinko heittää niille ensimmäiset säteensä. Aamun henkäys käy yli seudun. Jaakobin tuska helpottaa, hän käy rantakivelle istumaan. Hän on uupunut, kuolemaan saakka väsynyt, mutta hänen sielussaan heläjää hiljainen sävel: »Herra on auttava minua. Herra on siunannut minut!»
Ja kun hän nousee seisomaan, kohoaa aurinko esiin vuorten takaa. Sieltä, joen toiselta rannalta, näkyvät hänen omaistensa teltat. Siellä märehtivät kameelit rauhassa ja kilahtaa niin leppoisasti aasin tiuku. Oi, kuinka suloista on tuota katsella ja kuunnella, kun väsyneen miehen sydämessä vallitsee rauha. Hän on voittanut taistelussa, hän on nähnyt Jumalan kasvoista kasvoihin ja hänen sielunsa on pelastettu.
Ja aurinko nousi, kun hän kävi Pnielin ohitse.