Aluksi se oli tuntunut sangen kodikkaalta. Heittäytyä noin vain täysissä pukimissa, peski päällä, lapinlakki päässä ja poronnahkakengät jaloissa porontaljavuoteelle nukkumaan paksujen Ruijan raanujen alle. Tuli sammui hiljakseen, kodan väki asettui levolle, koirat sijoittuivat ihmisten jalkopäähän tahi seljän taakse, savuaukosta tuikkivat taivaan tähdet ja ympärillä huokaili luminen erämaa, missä yö tuuli vain hiljaa tohahteli. Jossakin lähellä kalahti poronkello. Siellä kaivoi tokka, lappalaisen satapäinen lauma.
Mutta keskellä yötä kavahtaa isäntä ylös komentaen rengit jalkeille, sieppaa rihlansa ja syöksyy koirien kera ulos. Susi on poroissa! Alkaa vimmattu haukunta, jonka katkaisee laukaus… parikin. Koiranhaukku yltyy, poronkellot kalkattavat, rengit hoilaavat. Koko kiveliö raikuu monenkaltaisen äänen pauhusta. Öinen hiljaisuus on rikottu. Kunnes isäntä palaa hengästyneenä, heittää rihlansa kodan nurkkaan ja heittäytyy pitkälleen. No, mitenkäs kävi? Hajaantuivat. Pari kolme laukausta lyijyä kintuille ja sillä hyvä. Ei tainnut sattua? Mikä se pimeässä satutti! Pääasia vain, että kaikkosivat. Olivatko ehtineet vahinkoa tehdä? Yhden vasan olivat haavoittaneet. Se täytyi tappaa… No hyvä kaikki, pari rengeistä sai jäädä vahtiin aamuun saakka… Keskustelu lakkaa ja hetken päästä vallitsee kodassa taas syvä hiljaisuus.
Sellaista oli Lapin elämä. Jonatan Stark oli ehtinyt sitä kyllikseen nähdä. Illalla, tulen valossa teki kota romanttisen, sadunomaisen vaikutuksen, mutta aamulla näytti kaikki harmaalta, synkältä ja ikävältä, varsinkin jos sattui pilvinen päivä. Mielellään lähti silloin ajamaan kotia kohti.
Kuka mittaa kaikki yksinäisen Lapin papin matkat? Kuka luettelee kaikki hänen yönviettopaikkansa? Aamutähti, joka muita kirkkaampana heloittaa taivaalta, on kerran tervehtinyt Jonatan Starkia sänkyyn Liepimän Petterin vaatimattomassa kamarissa. Se pääsi parahiksi paistamaan muutamasta lämpimän katon halkeamasta sisään ja vilkutti niin ystävällisesti, että Jonatan Stark oli luullut näkevänsä unta. Sillä kertaa ei kamarin kohdalla ollut sattunut vesikattoa olemaankaan. Petteriltä olivat kattolaudat loppuneet kesken ja niin oli kamarin kohta jäänyt vesikattoa vaille. Oli siis siitä sopinut aamutähden sisälle pilkistellä.
Se oli ollut sitä aikaa.
Kerran oli sama aamutähti tervehtinyt Jonatan Starkia kotipappilassa kaukana Pohjanmaalla. Hän oli ollut viimeistä yötä vanhassa kodissa ennen Lappiin lähtöään. Aamutähti oli heloittanut vinttikamarin ikkunasta suoraan hänen sänkyynsä. Mutta silloin hän oli maannut mukavasti kahden lakanan välissä.
Se oli ollut sitä aikaa.
V.
Muistaako Jonatan Stark "Sturm und Drang"-kauttansa Lainion Lapissa?
Toki hän sen muistaa, sillä pienemmätkin asiat johtuvat hänen mieleensä, saatikka sitten sellainen aika.