Jonatan Stark ei voinut käsittää, ettei hän sinä aamuna ollut tehnyt itsemurhaa. Hänen elämänsä oli tuntunut kurjaakin kurjemmalta. Hän oli vuoroin sadatellut itseään, vuoroin tuntikausia maannut kasvoillaan lukitussa kansliahuoneessa. Ihmiset olivat nähneet hänen kurjan muotonsa, mutta kukaan, ei edes hänen vaimonsakaan, ollut aavistanut, mitä oli tapahtunut. Hän uskoikin, ettei yksikään ihminen olisi voinut häntä ymmärtää. Yksimielinen tuomio olisi tullut hänen osaksensa. Ainoastaan Jumala oli nähnyt hänen sielunsa huutavan hädän. Ja Jumala oli lopuksi häntä armahtanut.
Se lankeemus, lankeemuksista suurin, oli kuitenkin koitunut hänelle siunaukseksi. Juopottelu oli loppunut kuin yhdellä iskulla. Eivät astuneet enää hänen jalkansa apteekin portaita ylös entisissä aikeissa. Hänestä oli jälleen tullut raittiusmies ja hiljalleen oli rauha palannut hänen sydämeensä.
Hänen myrsky- ja kiihkokaudellaan oli kuitenkin ollut sangen ratkaiseva vaikutus ulospäin, seurakuntalaisiin. Siitä huolimatta, että hän jo kohta viitisen vuotta oli elänyt ehdottomasti raittiina, hän kantoi yhä edelleenkin "Toti-Tarkan" nimeä. Ihmiset olivat hitaita unohtamaan ja anteeksiantamaan. He kyllä puhuivat siitä paljonkin, mutta itse asiassa ei siitä elämässä suuria jälkiä näkynyt. Joka kerran oli ottanut ryypyn, oli juoppo, auttamattomasti juoppoja asianomainen sai tyytyä siihen.
Jonatan Stark oli jo oppinut tyytymään. Hänelle oli Lappi opettanut niin paljon, ettei hän enää nurissut. Hän oli jo päässyt sille asteelle, jolloin ihminen tyynenä nielee suurimmankin loukkauksen. Hän oli siinä suhteessa valmis.
"Omalle Herralleen jokainen seisoo ja lankee". Nämä sanat ovat muuttuneet Jonatan Starkin uskontunnustukseksi. Hän on monesti langennut, mutta hän on langennut "omalle Herralleen". Toisin sanoen: se on jäänyt hänen ja hänen Jumalansa väliseksi asiaksi, johon muilla, parhaimmillakaan, ei ollut oikeutta sekaantua. Tämä Herra oli myös auttanut häntä nousemaan yhä uudestaan, auttanut läpi raskaiden, pimeiden aikojen, auttanut surussa ja auttanut ilossa. Tätä Herraansa kohtaan tuntee Jonatan Stark syvää kiitollisuutta. Se täyttää hänen sydämensä kokonaan. Hänen on nyt niin helppo osoittaa ystävällisyyttä ja rakkautta kaikkia kohtaan, pahimpia parjaajiaankin kohtaan. Sillä hän on päässyt elämässään nousemaan sille tasolle, jolta ihminen näkee selvemmin asioiden ytimeen, ymmärtää syyt ja vaikuttimet — ja siitä Jonatan Stark on ennen kaikkea kiitollinen Herralleen.
VI.
Siinä harmaassa yksitoikkoisuudessa, missä päivät Lainiossa tavallisesti kuluvat, muodostaa syntymä- ja nimipäivien vietto terveellisen vaihtelun, joka virkistää mieliä moneksi aikaa. Ne ovat kuin keitaita Saharan erämaassa ja pappilan Julia-rouva on odotellut niitä samanlaisella kärsimättömyydellä, kuin millä aavikon matkaaja odottaa viheriöitsevää palmulehtoa. Almanakat ovat varsinkin viime vuosina tulleet varustetuiksi punaisilla, määrättyjen nimien alle vedetyillä viivoilla. Se on ollut Juliarouvan mielityötä aina edellisen vuoden lopulla.
Tammikuun kohdalla ei löytynyt yhtään punaista viivaa, mutta helmikuun 6. päivän kohdalla jo löytyi. Silloin vietti Horstan Dortte-rouva nimipäiväänsä. Seuraavalla viikolla otti taas pappilan rouva vastaan Julian päivän vieraita. Maalis- ja huhtikuu olivat niinikään jääneet punaisista viivoista osattomiksi. Mutta ne kuukaudet olivat sentään kuluneet muutenkin. Olihan silloin oikeastaan Lapin ihanin vuodenaika: kevät kimaltelevine hankineen ja erinomaisine keleineen. Niinä kuukausina Jonatan Stark suoritti kinkeri- ja kouluntarkastusmatkansa.
Mutta toukokuu oli muodostunut oikeaksi juhlien kuukaudeksi. Silloin kokoonnuttiin ensinnäkin pappilaan vappuna. Kahden päivän perästä vaellettiin taas Jerikoon. Siellä hallitsi Roosa Malmström —. "Jerikon ruusu", niinkuin häntä kylän kesken kutsuttiin — ja se oli ainoa kerta vuodessa, jolloin Lainion pieni virkakunta pyörähteli tanssin sävelien mukaan. Malmström omisti vanhan gramofoonin, jonka levyt oli vuosien varrella soitettu pilalle. Vain pari, kolme levyä oli vielä siinä kunnossa, että niitä saattoi soittaa, ja niiden sävelten tahdissa pyörähtivät nimismies ja apteekkarin rouva sekä apteekkari ja pappilan Julia-rouva.
Olihan se vaihtelua sekin, vaikka kyläläiset saivatkin siitä paljon puhumisen aihetta ja Kurki-Aatami tekstin seuraavan sunnuntai-illan seuroihin. Mutta mitäpä siitä välittivät pappilan Julia-rouva paremmin kuin apteekkarin rouvakaan. Kun heidät kerran oli suruttomien joukkoon luettu, he olivat sitä ja sillä hyvä.