Jonatan Stark ei voinut mietteitään jatkaa, sillä häntä häiritsi
Horstan kovaääninen juttelu, joka pani metsän raikumaan.
IX.
Talvipäivät kuluvat toisinaan tuskallisen hitaasti. Elämä on menettänyt tarkoituksensa täydellisesti. Kylä uinuu hiljaisuuden vallassa. Ei minkäänlaista liikettä näy. Ei edes kauppias Raattaman rouvakaan juokse kellarissa kuten tavallisesti ja turhaan sai Jonatan Stark odottaa Konrad Raattamata konttorin rappusille. Hän ei ilmesty, vaikka kello kansliahuoneen seinällä on jo lyönyt yksi. Äänettömyys vallitsee pappilassakin. Julia-rouva on vetäytynyt makuuhuoneeseen. Mitä miettinee piika Sandrakin keittiön päässä, kun ei kuulu tavallista astioiden kalinaa. Tuntuu siltä, kuin olisivat kaikki, koko Lainion kylä, vaipuneet tarkkaamaan oman elämänsä tarkoituksettomuutta. "Turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta", julistaa puoleksi kaatumaisillaan oleva kaivonvintti navetan päässä. Kauppias Raattaman poro, joka on kiinni jäkäläkannossa, heittäytyy maata ummistaen silmänsä, aivan kuin yhtyäkseen tuohon Vanhan Testamentin viisaan sanaan.
Jonatan Stark käänteleikse tuolissaan. Hän tuntee nämä tällaiset päivät. Ne ovat harmaita vieraita, jotka saapuvat asioimaan papin luo. Ne haluavat koetella, kestikö tämä Lapin yksitoikkoisten päiväin painoa. Pilviröykkiöt makaavat Keilatunturin laella. Näyttää, kuin olisi tunturi litistynyt niiden painosta. Entä sitten ihmisten lapset? Miten kestivät he?
Harmaja päivä on tehnyt kierroksensa heidän luonaan.
Siellä istuu vanha metsänhoitaja Jerikossaan alakuloisena, sivellen harmahtavaa partaansa. Juuri varmaan olisi pitänyt ruveta Mäntypään joukkoa kartoittamaan, mutta oli niin pimeä, niin pimeä, niin pimeä. Ne aikoivat rakentaa kievarin sinne jonnekin Lohijoen seuduille… valtio… kruunu… ja sitä varten tarvittaisiin kuulemma kartta. Mutta oli niin pimeä, niin pimeä, ettei voinut, ei mitenkään voinut. Jerikon muuritkin olivat kaatuneet eikä siihen oltu tarvittu Joosuan sotajoukkoa, vaan tavallista harmaamman lapinpäivän rynnistys.
Apteekkari istuu apteekilla korttipakka kädessä. Harmaja päivä on vieraana sielläkin. Ja mikä ikävintä: — harmaja päivä ei kärsi edes pasianssia.
Tahi jos kärsii, käy lopputuloksen aina sangen surkeasti.
Apteekkari asettaa korttipakan pöydälle, jolloin "herttakuningas" joutuu päällimmäiseksi. Mutta harmaja päivä ei ihaile sen uljuutta. Päinvastoin: — se varjostaa sen tummaksi, epäselväksi, niin että se alkaa apteekkarin mielestä muistuttaa paholaista.
Hän astuu apteekkihuoneeseen. Harmaja päivä seuraa perässä. Se hiipii pitkin hyllyrivejä, sivuaa hiljaa porsliinipurkkien rintaa. Se opettelee latinaa. 'Clyserin', 'Garbol'… Apteekkari hiipii hyllyn luo. Oliko etiketteihin sattunut virhe? Ei, ei… oikeinhan niissä seisoi: 'Glyserin'… 'Carbol'… Hänestä vain oli hämärässä näyttänyt, kuin olisi C vaihtunut G:ksi ja päinvastoin. Ei soi apteekin ovitiuku. Yhtään asiamiestä ei näy. Kaikki tuntuu kuolleelta.