Sillä välin on keskustelu pirtissä päässyt vauhtiin. Penjaamikin uskaltaa nousta loukostaan ja siirtyä takan ääreen. Ei sillä, että hänellä olisi keskusteluun mitään lisättävää eikä hän olisi siihen pystynytkään, sillä eläkevaari ja äitimuori ovat kristillisyyden syvillä vesillä. 'Mikä sillä on, kun se ei pääse? Onko se niin huonolahjainen?' 'Eikö mitä, mutta sillä kun ei ole henkeä, Pyhää Henkeä.' 'No, mutta ei sitä nyt ollut Raaluntillakaan isosti ja pääsi kuitenkin ihan ensi yrityksellä.' 'No se — kun se sattui niin.' 'Niinpä niin.'
Ei — ei sitä vain aina niin menty, kuinka aiottiin. Siellä oli etelässäkin kristityitä ja ne kyllä hengen tunsivat. Eikä lie Tarkan henki Lainiossa lisääntynyt. Hyvinpä tuo muistettiin sekin päivä, jolloin hänen kanssaan uskosta ensi kerran tingattiin.
Eläkevaari vääntäytyy istumaan sängyn laidalle. Hänen poskilleen kohoaa puna ja silmät säteilevät. Hän asettaa sauvan jalkainsa väliin ja tekee sen vaikutuksen kuin pussitaistelija, joka on kiivennyt renkulle ja valmistautunut lyömään.
— Niin, siitä uudensyntymisen paikastahan meillä tuli tinka.
Ja vaari rupeaa kertomaan vuosikausia sitten sattunutta tapausta. Oli se kumma, kun ei siellä akatemiassa uskosta isosti välitetty. Oppia ja kirjatietoa siellä kyllä annettiin: lukivat läpi kaiken maailman lorut. Mutta usko ja Pyhä Henki jäivät aina pois.
Niin oli Lainion pappikin lyönyt eteen jos minkälaista koukkua ja temppua. Oli kierrellyt kuin kissa kuumaa puuroa, latonut raamatunlauseita päällekkäin kuin leipiä uunista, mutta pääkohta oli aina jäänyt selittämättä. 'Minkä te päästätte maan päällä.' Siitä ei ollut ruvennut puhumaan mitään. Oli sanonut, ettei hänellä ollut niin paljon aikaa, kuin olisi tarvittu sen raamatunpaikan oikeaan valaisemiseen. Hehheh, aikaa! Niinkuin ei Vapahtajan sana olisi ollut selvä selittämättäkin.
Eläkevaari oikaiseikse jälleen sänkyyn. Kukaan ei ole puuttunut hänen puheeseensa, sillä emännän ajatuksetkin ovat jo pyörähtäneet toisaalle. Vaari siis oikaisee sänkyyn ja on tyytyväinen.
Tällaisiin keskusteluihin antaa aihetta sanoma Lainion rovastin tulosta. Oikeastaan niissä jää pappi syrjään, vaikka hänestä puhutaankin paljon. Päätekijänä niissä kuitenkin on kuomureki, suuri kuomureki.
Ajettiinko etelässä sellaisilla rumilailla? Kaipa, koska tämäkin oli sieltä tuotu. Mutta siellä nyt olivat paremmat tiet ja lyhyemmät taipaleet. Mikäs siellä… mutta täällä, erämaassa, missä yksi ainoa tuisku toisinaan pysäytti viikoksi koko liikenteen. Ajomiehiä oli vähän, varsinkin nyt, kun ei sattunut ruukkipaikkojakaan läheisyyteen. Kievari yksin sai pitää huolen teiden auki pysymisestä.
Lyhyesti sanoen: — sanoma Lainion rovastin ja hänen kuomurekensä tulosta vaikutti herättävästi koko jokivarteen, Lainiosta kaupunkiin saakka. Taloissa, erityisesti kievaritaloissa, elettiin henkisesti virkeämpää elämää. Oli toki jälleen asia, josta riitti puhetta päiväkausiksi. Yksimielisesti lausuttiin toivomus, että "äijäriepu" vihdoinkin pääsisi, mutta se ei suinkaan johtunut lähimmäisenrakkaudesta, vaan kiukusta kuomurekeä kohtaan. Koko jokivarsi ei viikkokauteen puhunut muusta kuin Lainion rovastin kuomureestä ja nuo tavallisesti niin hyväluontoiset ihmiset kiukuttelivat, riitelivät ja torailivat aivan kuin pahankuriset lapset jo päiviä ennen tämän sekaannuksen aiheuttajan ilmestymistä.