— Pastori tulisi joskus meillekin. Voisimme soittaa yhdessä. Minä olen kyllä vanha, mutta mielelläni minä vielä säestelen. Janne Flykt kiitti, ja pormestarin rouva liiteli pois ylhäisenä ja arvokkaana.
Hetken kuluttua tuli Johanna hänen luoksensa. Hänen poskensa hohtivat, mutta silmät olivat surulliset:
— Voi, Janne rakas! Ne puhuvat kaikki sinusta ja uhkaavat tehdä kanteen piispalle, sopotti hän hätääntyneenä.
— Älä pelkää, ystäväni! Ei siitä mitään tule. Häntä rupesi yht'äkkiä äkkiä kyllästyttämään koko juhlayleisö. Hän halusi päästä pois.
— Johanna, me lähdemme!
— Nytkö jo? Etkö halua kuulla pastori Skarpia?
— En.
Se tuli jyrkästi, melkein tylysti.
He lähtivät. Kukaan ei kiinnittänyt heihin pienintäkään huomiota.
Pihalle tultua näkivät he pastori Skarpin saarnatuolissa Hän oli ihan punainen kasvoiltaan ja huusi jotakin suurella äänellä, viittoen ja huitoen käsillään.