Janne rupesi äkkiä nauramaan. — Sai kai sakaristossa nauraa?
— Mikä se Jannea naurattaa?
Meri-Kustu seisoi sakariston ovella ja muhoili ystävällisesti.
— Muistin Skarpin pastoria ja rupesi niin naurattamaan.
— Jaa, jaa. Tänään on pastori taas kärtyisellä päällä. kun on tällainen häkäräpakkanen. Kaikki on vinossa, kapasta urkuihin asti.
Janne nauroi niin että sakaristo raikui.
— Minä muistin sen teidän kertomuksenne, kun Skarpin pastori toruskelee Kandelinia huonosta soitosta.
— Meri-Kustu, saako sakaristossa nauraa? Janne oli käynyt yht'äkkiä totiseksi.
Meri-Kustu katsoi häneen kummissaan. Se oli sellainen omituinen, selittämätön poika tämä Janne Flykt. Aivan erilainen kuin toiset. Sille pojalle ei voinut koskaan suuttua.
— Saapa sentään, vastasi hän ja siirsi mälliä poskessaan. — Nauraa se välistä tuomiorovastikin … Skarpin pastorille.