Lapsen ääni lauloi joulusta. Sitä oli suuresti odotettu muutamassa Laidan pikku asunnossa. Ainakin oli kahdeksanvuotias, sinisilmäinen, kiharatukkainen poika odottanut sitä hartaammin kuin muita jouluja: hän oli aikonut sinä jouluna tähtipojaksi. Tuo ajatus oli hurmannut hänet kokonaan. Se oli hänen mieltänsä ihmeellisesti lämmittänyt. Kun hän oli istunut iltakirkossa viimeisenä adventtisunnuntaina, jolloin eräs lähetyspappi oli saarnannut, oli hänen mielessään vain väikkynyt poltetun kahvipavun värinen kiiltopaperi. Sitä sai kymmenellä pennillä arkin Lindbladin kirjakaupasta. Laidan pojalla oli ollut viisikolmatta penniä, ja sillä olisi saanut kaikki murjaanien kuninkaan kruunuun tarvittavat paperit: puoli arkkia mustanruskeaa, saman verran punaista ja hopeanväristä lisäksi, sekä pienen joulukuusenpallon kruunuun riippumaan. Lähetyspappi oli puhunut lämpimästi, kuvannut neekerilasten kurjuutta, mutta Laidan pojan mieli oli ollut murjaanien kuninkaassa. Hän oli ajatellut neekeripoikia paperikruunu päässä. Varsinkin hopeapaperi olisi erinomaisesti sopinut kruunun alareunan laitaan. — Mutta sen adventtisunnuntai-illan jälkeen oli tullut pettymys: toverit, jotka olivat luvanneet hänelle murjaanien kuninkaan paikan, olivat ottaneetkin toisen hänen tilalleen — pojan, jolla ei ollut ääntä enempää kuin variksella. Siitä oli tullut surullinen joulu. Murjaanien kuninkaan kruunu oli saanut seistä koskemattomana piirongilla. Illalla oli isoäiti lähettänyt pojan kermaa ostamaan. Hänen tiensä oli käynyt kauppias Roslundin talon ohitse. Sieltä oli loistanut sytytetty joulukuusi, ja sulava tytön ääni oli laulanut: "Terve, oi joulu, otamme armain!" Tuolle tytölle oli Laidan poika aikonut laulaa tähtipoikien laulun. Mutta toive oli rauennut. — hän oli kuunnellut tytön laulua, unohtunut katukäytävän syrjälle seisomaan. Kun hän vihdoin tuli kotiin, oli kerma jäätynyt pulloon.
"Se olin minä, Johanna", lausui Janne Flykt ajatuksissaan nostaen katseensa kupooliin. "Se olin minä, joka kuuntelin teidän ikkunanne alla niin kauan, että kerma jäätyi pulloon. Olisin halunnut ilahduttaa sinua tähtipoikien laululla, mutta en päässytkään murjaanien kuninkaaksi. Mutta tänä jouluna minä tulen! Meitä on jo kolme: Tervon Kalle, Lassilan Gideon ja minä, ja Kukko-Nanten saamme mänkiksi. Meillä on jo tähtikin valmiina! Odota, odota vain, Johanna!"
Saarnavirren sävel vyöryi voimakkaana kirkon holveissa. Seurakunta veisasi hartaana:
"O, Herra, kuule äänemme
ja anna Henkes pyhä."
Jannekin avasi virsikirjansa ja yhtyi veisuuseen.
Yksi ja toinen edessä-istuja katsahti taaksensa. Sieltä kuului niin heleä ja kirkas pojan ääni, että he eivät voineet olla vilkaisematta. Kyllähän he arvasivat, kuka se oli, sillä tuo ääni kuului joka sunnuntai samalta paikalta. Mutta sittenkin he kääntyivät katsomaan. Heistä oli hauskaa varmistua ajatuksissaan. Aivan oikein: se oli Janne Flykt… Kirkko-Janne.
Janne veisasi. 'Hänen äänensä yhtyi urkujen valtavaan sävelvirtaan kuin kirkas, helmeilevä puro. Hänen pitäisi saada olla Herodeksena. Lassilan Gideon oli tosin varannut sen osan itselleen, mutta Jannen mielestä se olisi paremmin sopinut hänelle. Se meni paikoitellen koko korkealle, ja Gideonin ääni oli matalanpuoleinen. Varsinkin "siihen aa-asti kun hän tuli murjaanein maalle" kysyi kurkkua…
"Suu avaa kaikkein paimenten pelvotta puhumahan."
Korkealla sekin kulki, mutta lähti silti helposti. Vaikka menihän murjaanein kuninkaallakin korkealle. "Yksi heer-ra ja kuningas murjaanein maalta!" Oli sitä siinäkin kiskomista! Se meni vielä korkeammalle kuin "suu avaa".
Virsi loppui. Saarnatuolissa seisoi pastori Skarp. Hän oli pitkä, laiha, ankarannäköinen mies, tuossa vähän yli neljänkymmenen. Hänestä sai kuulija sen käsityksen, että ainoa asia, jota hän katui, oli ankaruuden puute. Hänen jumalansa oli kiivas ja totinen, se ei ymmärtänyt leikkiä. Janne oli varma, että jos pastori Skarp piispan asemasta olisi sattunut kulkemaan tuomiokirkon ohi silloin, kun he olivat seinärahalla etelänpuoleisessa nurkkauksessa, olisi heidät niellyt kadotus ihan siinä paikassa. Sillä kadotus ja siitä saarnaaminen oli pastori Skarpin mieliaine.