Mutta Janne Flykt ei halunnut jäädä hänen seuraansa, Se olisi voinut saattaa hänet raivoon.
Hän puristi huulet tiukasti yhteen ja astui kirkkopuiston halki kadulle.
Hän silmäsi kelloa tuomiokirkon tornissa. Mitä? Puoli kymmenen jo!
Kauan se Skarp viipyikin konfirmatsiooneissa…
Yht'äkkiä muistui hänen mieleensä koti ja Johanna. Hyvä Jumala! Hän oli harhaillut tuntikausia ympäri kaupunkia, ja sillä aikaa oli Johanna odottanut häntä sydän kurkussa! Hän astui katua eteenpäin pitkin, rivakoin askelin.
Nyt hänellä oli kiire. Tuomiorovastin katukäytävästä loisti tuli.
Siellä oli varmaan vieraita.
Portille hän pysähtyi. Mitä hän sanoisi Johannalle?…
Hän lähti hiipimään porttikäytävää pitkin ja pysähtyi keittiön ikkunan alle. Hän oli kuin varas omalla pihallaan.
— Kuka siellä hiipii?
Tumma hahmo läheni häntä uhkaavana, varsiluuta kädessä.
— Kas! Pastoriko se on? Minä jo halonvarkaaksi epäilin. Eivät anna tuomiorovastin halkopinon olla rauhassa. Pakkaavat viemään ihan väkisin…