Jaa, jaa … Elämä uhkasi loppua, mutta se ei saanut loppua! Hän,
Janne Flykt, pitäisi siitä kiinni henkensä uhallakin.
Hän kääntyi tuolissaan ja hänen silmänsä sattuivat Napoleonin kuvaan flyygelin yläpuolella.
Napoleon Fontainebleaussa!
Siinä istui hyljätty keisari valtakuntansa menettäneenä. Hänkin oli menettänyt valtakuntansa: virkansa … tuomiokirkon … rakkaaksi käyneen sananjulistustyönsä.
Kantimesta irroitettu sapeli pöydällä … ja katse niin epätoivoisen synkkä…
Mutta vielä kerran ripustettaisiin sapeli vyölle! Vielä kerran se heiluisi sankarin kädessä kirkkaana … välkähtelevänä!…
Satapäiväinen 'keisarikunta!
Janne Flyktin pää painui rinnalle.
Niinkö hänenkin kävisi! Lyhyt, hetken menestys vielä ja sitten…
Oliko tämä lopun alkua?
Ei! Hän tahtoi voittaa valtakuntansa takaisin. Joskaan hän ei saisi sitä enää samassa muodossa kuin ennen, tahtoi hän sen voittaa sittenkin: elämän, itse elämän… sykkivän, lämpimän elämän!