Hän tunsi, että kamppailu tulisi olemaan raskas.
Kestäisikö hän?… Niin … kestäisikö hän todella?
Jumala sen tiesi.
Mutta yrittää hän ainakin tahtoi.
Kun Janne Flykt hetkistä myöhemmin riisui kauhtanan yltään, tuntui hänestä, että yksi osa hänen elämästään oli päättynyt.
KOLMAS OSA
I
Pienen piispankaupungin asemalta lähti juna nytkyttelemään etelää kohti.
Kolmannen luokan vaunun portailla seisoi nuori, kalpea mies, kainalossa harmaja hurstipussi, josta pisti esiin viulunkaula ja jousi. Kulunut takki oli lyhyt ja ahdas, Hädintuskin sopi se kiinni rinnan kohdalta. Housut olivat vähän liian lyhyet, paljastaen parsittujen sukkien peittämät ohuet nilkat. Hän pudisti kättään asemasillalla seisovalle nuorelle naiselle, joka piteli kädestä pientä, viisivuotiasta poikaa. Vapaalla kädellä tämä heilautti tuontuostakin nenäliinaa, vieden sen välillä kasvoilleen kuivatakseen kyyneleitään.
— Hyvästi!