Johannan täytyi nauraa. Meri-Kustu oli hupainen, kun pääsi puhumaan merimieskieltä.
* * * * *
— Kas nyt, Meri-Kustu, nyt me juomme kahvia! Johannalla oli kahvi tarjottimella.
— Juodaanpas vain. Jumala siunatkoon vain sitä poikaa … siellä maailmalla.
— Kyllä kai Jumalan siunaus on sama ulkonaisista olosuhteista huolimatta.
— No niin täytyy uskoa, hohhoo!
Kahvinjuonnin aikana kääntyi puhe pikkukaupungin kuulumisiin.
— Minä en ole joutunut missään pistäytymään, kun on ollut niin paljon neulomista. — Vai on Kandelin niin huonona. Taitaa olla kuolinvuode jo hänelle.
— Tiesi hänet, mutta kuukauteen ei häntä ole kirkossa näkynyt.
Opettaja Kuitunen on soittanut.
— Minä en ole käynyt kirkossakaan pitkiin aikoihin. Kiusaa niin ihmisten huomio, etten ole saanut lähdetyiksi.