Janne Flykt jäi vielä istumaan ja miettimään kapellimestari Svahnin tarjousta.
Olihan se hyvä tarjous. Nyt alkaisi hänen elämänsä paremmin vakiintua, kun oli vakituinen paikka. Hän voisi kutsua perheensä Helsinkiin vaikka heti.
Viereisestä pöydästä olivat nuoret miehet poistuneet. Janne Flykt otti heidän jättämänsä sanomalehden ja rupesi sitä tutkimaan.
Hänen huomionsa kiintyi melkein heti muutamaan kuulutukseen.
Siinä julistettiin N:n tuomiokirkkoseurakunnan lukkariurkurin virka haettavaksi. Palkka oli kaksituhatta markkaa vuodessa. Sitä paitsi ruumiinveisuusta eri maksu. Takaussumman suuruus viisituhatta.
Niin. Siinä oli jälleen tuo houkutteleva virka.
Hän laski lehden syrjään. Merkillistä, kuinka kotikaupunki veti puoleensa. Ei hän sitä ennemmin ollut niin havainnutkaan.
Oliko se jälleen tuomiokirkko?
Epäilemättä.
Lukkari-urkurina hän pääsisi takaisin tuohon pyhään ilmapiiriin. Käsitellä urkuja, olihan se sentään toista kuin soittaa ensiviulua jossakin Kaupunginkellarin orkesterissa. Hänen sielunsa kaipasi pyhiä säveleitä, virsien alkusoittoja, koraaleja ja hymnejä. Varsinkin ensiksimainitut tarjosivat mielikuvitukselle runsaasti liikkumistilaa. Ei tarvinnut olla nuotteihin sidottu, sai antaa mielikuvituksensa lentää ja urkujen tulkita kaiken, mitä tunsi…