— Ruusia! hihkaisi tukeva ajuri ja nyökkäsi nauraen naapureilleen.
Eteläpuoli kaupunkia oli harvalukuisesti edustettuna. Niittytullin puoli oli aina osoittanutkin vierovansa kaupungin parasta. Postimestari oli asunut siellä kaksi vuotta ja joutunut heti ensimmäisenä päivänä riitaan talonomistajan kanssa, joka antoi lehmänsä kuleksia pitkin nurmipeitteisiä katuja ja sotkea jalkakäytävät pahanpäiväisiksi, siitä huolimatta, että maistraatti oli sen sakonuhalla kieltänyt. "Minkäpä minä lehmilleni voin. Eivät ne ole oppineet vielä lukemaan maistraatin asetuksia."
Semmoisia ne olivat, niittytullilaiset. Aivan kuin eri yhteiskuntaa.
Nyt siirryttiin Tervatullin puolelle.
— Numero yksi, Höglund, Anna Stiina Höglund.
— Roos, kanttori Roos.
Aha, jopa taisi muuttua! Vaalipöydän ympärillä syntyi tungosta.
Valtakirjoilla varustetut pyrkivät esille.
Ja nyt sai Roos ääniä … aivan, aivan järjestään. Mutta nyt … nyt tuli kummat!
Luukela äänesti pastori Flyktiä! Ja hän lausui sen vielä niin kirkkaasti.
— Numero seitsemän, kauppiaanleski Therese Blom.