— Flykt! huudahti rouva Blom punastuen korviaan myöten. — Ei kuin tuota Roos, kanttori Roos, korjasi hän hämillään.
Kuului naurua. Kapellimestari Borell hymyili pilkallisesti.
Tuomiorovastinkin vakavilla kasvoilla värehti hyväntuulisuus.
— No kumpi se nyt on?
— Roos, lausui rouva Blom ja kumarsi kuin anteeksipyytäen.
Vaalitoimitus jatkui. Janne Flyktkin rupesi saamaan runsaasti ääniä.
— Minä luulen, että tämä seurakunta on jo kyllästynyt pastori Flyktin ääneen, lausui muuan keski-ikäinen neiti toverilleen postimestarin edessä.
Postimestari yhtyi siihen koko sydämestään. Pureva huomautus tuotti hetkeksi huojennusta hänen kiusaantuneelle mielelleen. Kyllästynyt! Niin todellakin! Sattuvasti sanottu! Ainakin hän ja hänen rouvansa olivat perinpohjin kyllästyneet.
Janne Flykt sai ääniä toisen toisensa jälkeen. Ihme ja kumma, että
Tervatullissakin häntä nyt kannatettiin.
Mutta tulipa vastapainoakin. Tehtailija Karsten äänesti Roosia.
Ikävä kyllä: hänelläkään ei ollut kuin yksi ääni, eikä se siis merkinnyt paljoa.