Mitä varten tuo palvelustyttö niin kummasti katsoi pihan yli kulkiessaan?
Totta kai täällä soittaa sai…?
Sen katse ei merkinnyt poiskäskyä. Siinä oli jotakin muuta, kuin sääliä ja osanottoa. Niin tietysti. Sen kanssa hän sai uudelleen tehdä tuttavuutta. "Frau Mitleiden" — rouva Sääli — eikö se ollut hyvin rouva Blomin näköinen, — rouva Blomin, joka jouluaattona jakeli puuroannoksia pihalleen 'kerääntyneille kerjäläisille. Ei, hän ei tahtonut saada puuroannostaan sillä tavalla. Hän ansaitsi sen soitollaan.
Peipponen viserteli puutarhan puissa. Aurinko valoi lämpöään huvilan pihaan. Täällä oli kaikki hauskan näköistä. Tuo viheriäksi maalattu penkki verannalla sopi hyvin kukkia kasvavan ikkunan alle. Ja samanvärinen parikeinu. Aivan kuin kahta vanhusta varten, jotka olivat vetäytyneet tänne nuoruutensa aikoja muistelemaan.
Tuo palvelustyttö vain oli kovin kummallinen. Nyt se kulki taas pihan yli kaivolle. Mitä hän oikeastaan tarkoitti? Oliko tuo säälivä katse tulkittava niin, ettei isäntäväki ollut kotona, jonka vuoksi "turhaan vingutat viuluasi, äijä-riepu!"?
Olkoonpa miten hyvänsä. Joka tapauksessa oli huvilassa joku kotonakin, sillä uudinten raosta tirkisteli joku parastaikaa pihalle, tarkastellen häntä.
No niin, katsokoon vain! Entinen pastori Janne Flykt soittaa osan
Beethovenin sankarisinfoniasta!
Janne Flykt oli niin vaipunut mietteisiinsä, ettei huomannut, kuinka vanha harmaapäinen herra tuli verannalle ja hymyili surunvoittoisesti.
— Vai sinä se olet, poika parka. Tulehan nyt sisään. Janne Flykt oli kuin pilvistä pudonnut. Soitto katkesi kirahtaen. Kuka puhutteli häntä?
Vanha herra verannalla hymyili surunvoittoista hymyään.