Piispatar, harmaassa yksinkertaisessa puvussa, astui sisään. Hänen suuret, ruskeat silmänsä loistivat kosteina, mutta huulia valaisi ystävällinen hymy.
— Hyvää päivää! Tervetuloa! Sepä nyt oli harvinainen sattuma.
Janne Flykt kumarsi. Piispattaren ystävällinen käytös puhalsi lopunkin levottomuuden tunteesta tiehensä.
— Istu, istu, veli, ja pane tupakaksi. Minä muistelen, että sinä poltat.
Piispa siirsi tupakkapöydän vähän lähemmäs. Janne Flykt sytytti savukkeen.
— Enhän minä tavallisesti, mutta voinhan näin harvinaisessa tapauksessa ottaa.
Niin … tässä he nyt istuivat piispa ja entinen pappi. Eikä kummallakaan näyttänyt olevan mitään yhteyttä virkansa kanssa.
Piispa poltteli hiukan hajamielisenä. Hänen päänsä vavahteli. Näki, että hän mietti, millä tavalla pääsisi soveliaasti keskustelun alkuun.
— Jaa. Oli se nyt hauskaa, että tavattiin. Minä olen sinua muistanut hyvin usein.
Viime tapaamisemme sattui niin kovan surullisissa olosuhteissa.