Mutta poiskäskyä ei kuulunutkaan. Janne Flykt oli jo noussut puolittain ylös ja katseli raivokkaana kuin haavoitettu peto kirkonlämmittäjää. Mitä tämä viivytteli? Aikoiko hän kiduttaa häntä? Eikö hän nähnyt, että hän oli valmis?
Kamula katsahti häneen säikähtyneenä ja nyökkäsi päätään. Hän painoi penkinoven hiljaa kiinni ja jatkoi matkaansa.
Janne Flykt retkahti penkkiin kuin juopunut.
Hänen sydämensä takoi haljetakseen. Mitä? Eikö Kamula ollut ajanutkaan häntä ulos —?
Hän painoi kättä rintaansa vasten ja huokasi raskaasti. "Hyvä Jumala!
Hyvä Jumala!" hoki hän itsekseen.
Hänen sydämeltään vierähti raskas taakka. Jumala oli pelastanut hänen henkensä! Sillä arvelematta hän olisi mennyt koskeen, jos Kamula olisi käskenyt hänen poistua. Hän oli jo valmistautunut siihen. Mutta ei. Kamula ei ollut puhunut mitään. Hänellä oli se ollut huulilla, mutta Jumala oli pannut esteen viime hetkellä. Jumala ei sallinut hänen kuolla.
Hänen sydäntään paisutti vapauttava riemu. Oi, oi! Hän oli jo ollut menossa, mutta … oi, oi! Jumala oli … armollinen.
Hän painoi päänsä penkkiin, ja hänen hartiansa nytkyivät rajuista nyyhkytyksistä. Pää oli kuuma, ja sydän hakkasi haljetakseen. Ajatukset riensivät hurjassa tanssissa ympäri, sekavina, rajuina, kuin pillastuneet hevoset, mutta niiden vyörystä pisti aina esiin yksi: Kamula ei ollut uskaltanut…
Hän tointui hiukan, kun urut rupesivat soimaan. Pastori Kallio oli laskeutunut saarnatuolista, ja seurakunta veisasi. Hän pyyhki silmiään kämmenselällä ja antautui virren sävelten vietäväksi.
Se soi kauniina ja vapauttavana. Siinä humisivat lapsuuden aikojen suloiset muistot. Hän istui kirkonpenkissä isoäidin rinnalla ja veisasi. "Enkeli Johanna" oli aivan hänen kohdallaan. Se hymyili. Tietysti. Olihan sillä hauska. Nyt ei saarnannutkaan pastori Skarp, jotenka se saattoi vapaammin pyöriä. Kas, kas! Niin somasti leijui nauharuusuke sen olkapäällä. Enkeleille tuli kuuma, palava. Niitä hengästytti leikin nopea vauhti. Rupesiko pistämään? … Ei, ei! Hänen rintaansa vain pisti. Sydän ei ollut oikein terve… Lääkäri oli sanonut siinä olevan vian. Piti välttää mielenliikutuksia… Kyllä … tietysti. Hän olikin nyt tyyni ja rauhallinen. Kupoolienkeleillä vain oli lämmin… Vai oliko hänelläkin? … Niin, oli kai hänelläkin. Mutta mitäpä siitä… Vapahtaja vain tuolla nyökkäsi päätään. "Antaa poikain olla seinärahalla. Kun eivät kiroa vain…" Niin … ei tietysti. Kuka tuomiokirkon nurkkauksessa kiroaisi!… Ei ainakaan hän … eivätkä toisetkaan… Ah, ah, kun oli lämmin! Aurinkoko se paistoi niin lämpimästi. Pitää ottaa takki pois…