Piispa oli astunut Janne Flyktin luo ja pudisti häntä kädestä.
— Tulette nyt toimimaan kotikaupunkinne kirkossa.
Apumiehet kättelivät vuorostaan vastavihittyä. Viimeisenä tuli vanha
Skarp.
— Jos tahdot panna muistiisi paikan, jonka alttarilta luin, niin se oli Hesekielin kolmaskymmeneskolmas luku, seitsemännestä yhdeksänteen värssyyn. Se on vakava paikka, nuori mies. Tutki sitä ja paina sydämeesi Herran uhkaus.
Janne Flykt sai ankaran katseen, ja hänen mielensä painahti hiukan.
Mutta samassa kuului oven raosta:
— Janne, Janne!
Hän silmäsi sinne, mistä ääni tuli ja näki ovenraossa kaksi suloista tytönsilmää. Se oli Johanna.
— Tule meille heti kun pääset. Tytön silmissä välähti lämmin kiilto.
Hän nyökäytti ystävällisesti päätään.
Janne Flyktin mieli seestyi. Sinä suloinen tyttö! Sinä ymmärrät minut! Sinä olet minun maailmastani.
Hän katseli ympärilleen. Hän olisi tahtonut tavata Meri-Kustua. Mutta tämä hääri vielä kirkossa kamiineidensa kimpussa eikä hän halunnut nyt lähteä sinne. Ehtisipä hän toisellakin kertaa. Hehän tulivat nyt toimimaan yhdessä, kirkonlämmittäjinä kumpikin. Toisten pappien perästä hän astui sakaristosta ulos.