— Jaa, jaa. Se oli oikein ajateltu. Minä luulen, että ainakin pikku enkelit taivaassa ovat hiukan uteliaita. Mihinkäs he siitä pääsisivät.
— Voi, sinua, Janne, mitä sinä puhut! Aiotko tuollaista esittää saarnatuolista?
Janne Flykt pysähtyi tulevan anoppinsa eteen. Hän oli olevinaan hyvin vakava.
— Miksi en? Ja enkeli Johanna sanoi enkeli Kustaavalle: "Näytäpäs minulle sormustasi, en sano kenellekään!" Mutta kun enkeli Johanna oli näyttänyt sormuksensa enkeli Kustaavalle, meni tämä enkeli Karoliinan luo ja kuiskutteli: "Tiedätkös, enkeli Johanna on saanut sormuksen muutamalta maailman pojalta. Ajattelepas!"
— Voi, voi Janne! Sinä ihan tapat minut!
Johanna nauroi ja tyrski kieritellen itseään sohvan nurkassa.
— Kyllä sinä olet koko pappi! Rouva Roslund pudisti varoittaen sormeaan, vaikka hänenkin silmänsä olivat naurua täynnä.
— Katso vain, ettet saa uskovaisia vaimoja kimppuusi, kun olet noin ylimielinen.
— Enhän minä ole ylimielinen. Se kun vain leikilläni…
— Leikilläkin on rajansa.