— No mitenkä vain. Onhan sitä taittu olla yksissäkin.
— Onpa kyllä. Muistatko, kun Krekula tuli ajamaan meitä pois tuomiokirkon luota muutamana kesäpäivänä? Gideon naurahti hiukan hämillään:
— Niin … me taittiin olla luvattomissa…
— Eikö mitä. Me oltiin aivan luvallisessa työssä … seinärahalla.
Janne Flykt nauroi niin, että kamari kajahteli ja hänen hilpeä iloisuutensa tarttui toisiinkin.
— Nyt minä muistan. Se oli se kerta, jolloin piispa antoi meille luvan seinärahalla-oloon kirkon nurkkauksessa.
— Se juuri! Oli sekin aikaa! Janne Flykt kääntyi Meri-Kustun puoleen:
— Olisin halunnut tavata teitä vihkimisen jälkeen, mutta te näyitte puuhailevan siellä kamineittenne ääressä, enkä viitsinyt tulla häiritsemään.
— No, no…
Meri-Kustu karisti tuhkaa sikaristaan. — Se olikin juhlallinen toimitus. Enpä muista pitkiin aikoihin piispan puhuneen niin lämpimästi.