— Joko se niin kiire? Tässä oli tarkoitus vielä kahvia tarjota.
Lassilan emäntä riensi keittiöön.
— Ei kiitos! Olen juonut tarpeeksi.
Mutta Lassilan vanhalla emännällä oli jo tarjotin kädessä, ja papin täytyi ottaa.
— Ei sitä niin saa lähteä. Muuten voisimme luulla, että pastori on meihin pahastunut.
— Pahastunut? Minäkö? Päinvastoin voisin ajatella, että te olisitte pahastuneet minuun ja minun mielipiteisiini.
— Mitäpä niistä. Kyllä nekin muuttuvat, kun mies vanhenee.
Lassilan emäntä istahti, tarjotin polvellaan, ja katseli hymyillen nuorta pappia.
— Eivät muutu! Siitä saa emäntä olla varma! Meitä on kaksi, jotka taistelemme uuden maailmamme puolesta, morsiameni ja minä, ja me emme taivu.
— Niin … Pastorihan on kihloissa. En muistanutkaan. Onneksi vain!
— Kiitos!