— Ne eivät käy pastoria kuuntelemassa.
Taas vilkutti silmä ovensuusta, ja uusi kappa oli siirtynyt naulakosta vahtimestarin käsiin.
— Ei. Eivät ne juopot ja rentut kestä kuunnella minua, paremmin kuin turhamaiset mamssellitkaan, puheli Skarp siirtyen tuoliinsa. — Minä heilutan niille Moosesta niin että tuntuu!
— Mutta sanotaan Borellin heittäneen juonnin pois, Ei ole pariin kuukauteen nähty kestikievarissa, jossa hänellä aina oli kuuma toti varattuna, tulipa yöllä tai päivällä.
Se oli pastori Skarpille uutta. Hän silmäsi hämmästyneenä oviloukkoon, josta kuului harjan sihajava ääni.
— Saattaa se perkelekin parannuksen tehdä … pariksi kuukaudeksi, kun sille päälle sattuu. Mutta sen erottaa aina uskovaisen ihmisen parannuksesta. Hän alistuu Jumalan sanan vasaran alaiseksi eikä pyri siitä rimpuilemaan pois ennen aikojaan. — Mutta keinotekoisesti saattaa ihminen tehdä parannuksen milloin tahansa ja kuinka pitkäksi aikaa tahansa, ja siitä se piru tykkää!
Skarpin ääni oli kolea. Hänen terävät, harmaat silmänsä tuikkivat kylminä.
— Saattaapa niin … mutta ihmetellyt oli kievarin Sandra-rouvakin, kun Borell oli äkkiä lopettanut käyntinsä. Joka oli niin säännöllinen, että Sandra-rouva sai laittaa totiveden valmiiksi häntä varten.
Ovi aukeni, ja pakkasilma syöksähti lämpimään sakaristoon. Janne Flykt astui sisään punaposkisena ja reippaana. Hän pysähtyi vaatenaulakon viereen ja taivutti päänsä rukoukseen, vieden hienon karvalakin silmilleen. Matti-vahtimestari ripusti harjatun kapan naulaan ja pisti harjan pöytälaatikkoon.
— Hyvää huomenta! Kas, setä on jo paikoillaan! Setä on tainnut tulla aikaisin?