— Siellä istuu ja Purelli penkinkorvassa. Paljon hänen täytyy pitää sinun messustasi, kun on tullut kirkkoon tänään.
Meri-Kustu pani painoa viimeiselle sanalle ja silmäsi nojatuoliin vaipunutta kappalaista.
Janne Flykt hymyili ja taputti kirkonlämmittäjää olalle:
— No, älkäähän nyt. Katsokaahan vain, että kamiinit toimivat hyvin.
Meri-Kustu kyökkäsi kirkkoon johtavalle ovelle, jossa tuli vastatuksin kanttorin kanssa.
Kanttori Kandelin oli jo vanha mies, alulla seitsemääkymmentä, mutta silti vielä vilkas ja pirteä. Päälaki oli kalju ja sitä reunustivat harvat, hopean kirkkaat hapset. Alahuuli oli venynyt tavallista pitemmälle, mikä johtui siitä, että hän piti nuuskaa huulessa.
— Huomenta, huomenta! sanoi hän joutuisaan tapaansa ja kätteli pappeja. — Tuota, kumpi se on tänään alttarilla?
— Pastori Flykt.
— Jaa, jaa. Minä vain sen vuoksi, kun olin viime pyhänä poissa.
Hän kääntyi Janne Flyktin puoleen ja muhoili ystävällisesti: