Vanha tuomiokirkko tiesi näet sangen hyvin, mitä lihallisuus oli. Sitä ei oltu sille turhaan opetettu niin pitkien aikojen kuluessa. Oh, se tiesi sen sangen hyvin! Mutta samalla ei siltä ollut jäänyt huomaamatta, että useimmiten juuri ne papit, jotka lihallisuutta vastaan saarnasivat, olivat arkielämässään yhtä "lihallisia" kuin muutkin ihmiset. Ja se sitä harmitti.
Vanha Skarp jutteli vielä jotakin "niistä, jotka pitävät vatsaansa jumalanansa" ja lopetti, lausuttuaan joukon hurskaita toivomuksia. Hän oli vihoissaan mamselli Såltinille, sentähden että tämä oli lähtenyt pois, ennenkuin hän oli ehtinyt saarnansa toiseen osaan. Hän olisi halunnut näyttää tuolle ylpeälle vanhalle neidille, minkä arvoisiksi Jumala mittasi hänen juhlansa "köyhien ylioppilasten" hyväksi, — ylioppilasten, jotka sitten pääkaupungissa elivät ylellisesti kuin pohatat.
Hänen oma poikansa, joka oli ylioppilas ja luki teologiaa oli kertonut niistä isälleen, ja pastori Skarp oli ne kätkenyt visusti mieleensä. Hänen mielestään ei ollut oikein, että joku Kyösti Kekäläinen söi Lindströmin pihviä Catanissa, samaan aikaan kuin hänen äitinsä, Maria Liisa Kekäläinen, oli pastorska Skarpilla pyykissä ja söi lämmitettyjä edellisen päivän perunoita. Kaikki tämä hänen oli täytynyt jättää sanomatta, kun mamselli Såltin teki itsensä syypääksi siihen ennen kuulumattomaan röyhkeyteen, että lähti kesken saarnan pois.
Pastori Skarp astui sakaristoon ja tapasi Matti-vahtimestarin auttamassa kappaa Janne Flyktin ylle. Taas oli tällä tuo sama juhlallinen ilme, joka häntä, Skarpia, niin kovasti kiusasi. Janne Flykt oli kiihtyneen näköinen, ja Skarp tuijotti häneen hämmästyneenä. Aikoiko poika ruveta protesteeraamaan?
Hän oli arvannut oikein, sillä heti kun Janne Flykt oli saanut kapannauhat vetosolmuun, astui hän virkaveljensä eteen ja kysyi hehkuvin silmin:
— Kenen kunniaa setä ajaa tuollaisilla saarnoilla, Jumalanko vai perkeleen?
Pastori Skarp aivan kivettyi. Tuollainen kukonpoikanen uskalsi tulla hänelle, vanhalle Herran palvelijalle, tekemään moisen kysymyksen! Hän sai ankaran yskäkohtauksen ja ryki katketakseen.
— Mi-mi-mitä sinä puhut?
— Minä vain kysyn, kenen kunniaa setä ajaa tuollaisilla saarnoilla,
Jumalanko vai perkeleen?
Ääni oli yhtä tiukka, ja katse yhtä läpitunkeva. Oliko tämä Flyktin Janne Laidalta, sama Flyktin Janne, jolle kaupungin rouvat olivat lahjoitelleet poikainsa käytetyitä kenkiä?