VII
Kesäinen sunnuntai. Aurinko huuhtelee pienen piispankaupungin katuja lämpöaalloillaan, jotka se vienon tuulenhengen avulla panee liikkeelle. Peipposet laulavat pihakoivuissa ja puiston pihlajissa. Talojen seinustoilla surisevat kärpäset. Ne ovat kuin vartavasten asettuneet juuri keittiöiden ikkunoiden alle. Sillä heti kun jossakin talossa avataan keittiönikkuna, leijailee kärpäsparvi ylös. Sitä houkuttelee voimakas ruuanhaju, joka lehahtaa kadullakulkijankin nenään. Sitten kärpäset, jotka koko aamukauden ovat pörränneet keittiöissä ja hieroneet verraten siedettävät välit pitsimyssyisten kyökkipiikain kanssa, lähtevät kylläisinä sunnuntailennolleen, jättäen paikkansa ulkona kadulla suriseville, nälkäisille heimolaisilleen.
— Surrr!
Iso lohikärpänen lensi ujostelematta kauppias Roslundin keittiönikkunasta sisälle. Se asettui aluksi istumaan hellakopurin reunalle, mutta keittäjättären pää liikkui arveluttavan likellä sitä. Se kiipesi hiukan ylemmäs ja otti mukavan asennon pyöreäpäisen niittinaulan nokassa, Sieltä oli muuten parempi näköalakin. Lohikärpänen rupesi havaintoja tekemään.
Liina, keittäjätär, oli käyttänyt käherryssaksia. Ohimokiharat eivät mitenkään saattaneet olla luonnollisia, Lohikärpänen oli tottunut keittiöhavaintoihin. Se oli käynyt aamulla varhain piispan keittiössä ja pannut merkille, että piispan keittäjätär oli vielä turhamaisempi, Hänellä oli ollut pää täynnä pieniä paperitötteröitä? — Sieltä se oli surrannut leipuri Luukelan keittiöön. Siellä säilytettiin tavallisesti paistinpeltejä uuninnurkkauksessa, ja niiden ääressä oli lohikärpänen ennen pitänyt oikeita kestejä! Mutta nyt olivat pellit olleet poissa, eikä lohikärpänen ollut vielä saanut oikeaa sunnuntaiaamiaista.
Täällä tuntui pääsevän ruokaan käsiksi. Lohikärpänen tunsi suloisen hajun paistetusta riisipuurosta, jota Liina parastaikaa käänteli pannussa. Lohikärpänen silmäili ympärilleen. Ah! Pöydällä oli paistettua puuroa jo vadissa! Lohikärpänen levitti siipensä ja surrasi kuin kutsuvieras suoraan vadin reunalle.
Mutta se ei tiennyt, että puuro oli aiottu pastori Flyktille. (Muuten välitti lohikärpänen viisi siitä, kenelle mikin kuului.) Mutta Liina, keittäjätär, välitti. Hän pyörähti ympäri ja huitaisi kämmenellään vadin yli.
— Vai siihen! Pastorin puuroa sotkemaan!
Lohikärpänen sai lähteä lentämään. Hyvä, että oli henkensä säilyttänyt! Se surrasi ulos ikkunasta ja huusi ohitseen lentävälle pikku kärpäselle: "Siellä on paistettua riisipuuroa, mutta se kuuluu pastori Flyktille!"
Lohikärpänen oli kuullut oikein. Paistettu riisipuuro oli pastori Flyktille, joka nykyään asui pappilassa, apulaisen puolella, mutta kävi syömässä tulevien appivanhempainsa luona.