— Kyllä varmaan!
— Kas niin, lapset, nyt istumme syömään, että joudumme sitten kirkkoon, huomautti rouva Roslund.
Istuttiin pöytään. Rouva Roslund antoi leipäkorin kiertää.
— Kyllä sinä saat, Janne, paljon kasvattaa Johannaa, ennen kuin hänestä oikea papinemäntä tulee, lausui hän.
— En minä pysty kasvattamaan. Elämä itse kasvattaa.
Janne Flykt puri näkkileipää täyttä päätä, vilkaisten leikillisesti morsiameensa.
— Muuten minä luulen, että Johanna on täysin oppinut.
— Kuulepas, äiti, mitä Janne sanoo! Eikö sinulla ole mainio tytär?
Johannan heleä nauru kaikui avarassa ruokahuoneessa,
— Mutta yhtä taitoa Johanna ei osaa. Hän ei osaa silittää. Ja sitä tarvitaan maalla.