Pitemmälle hän ei päässyt. Mielenliikutus kävi ylivoimaiseksi. Hän painoi päänsä Muurmannin olkapäätä vasten ja molemmat itkivät ääneensä.
Mutta Ampru oli nyt sen verran tointunut, että saattoi puhua.
— Varmhaankin Sapina nyt kattelee taivhaasta meitä ja iloittee, että näin sovinnossa ja rakhaasti erkanemille. Ja tarttuen Malmi-Muurmannia kädestä, hän lausui miehekkäästi:
— Hyvästi, Muurmanni-herra ja Jumalan halthuun!
Malmi-Muurman hyvästelee talonväen syvästi liikutettuna. Hän ei ole koskaan tuntenut itseään näin järkytetyksi.
Hän on jo menossa ovessa, kun Karuliina sanoo: Ja sanokaa tervheisiä Jonnelle, jos häntä taphaatte, että met olhaan annettu hänellekin antheeksi.
Malmi-Muurman seisoo pihalla ja katselee Kaamaslakea kohti. Mutta pimeän vuoksi hän ei voi eroittaa muuta kuin tummia, epäselviä hahmoja. Hän tietää kuitenkin että tunturi on siellä.
Hiljaa nyykäyttäen päätään sinnepäin hän asettuu ahkioon. Katajan Matti sivaltaa poronsa juoksuun, ja tiukujen soidessa liukuu kolme ahkiota veräjästä ulos häviten pimeään.