Tällaista hän ei olisi koskaan uskonut mahdolliseksi. Hän oli tänne tullessaan valmistautunut puolustamaan itseään ja poikaansa. Tässä pirtissä hänen ei ole tarvinnut sitä tehdä. Mutta Katajan Matille hän oli luullut olleensa jonkunlaisen selityksen velkaa. Mutta ei — nyt tulee tämä tarjoutumaan kyytimieheksi siitä yksinkertaisesta syystä, että Sabina piti niin paljon Jonnesta t.s. että Matti niin suuresti rakasti vaimoaan.
Siunattu malmi, ihmissydämen jalo, puhdas malmi!
Hän oli äsken kironnut sitä ja tuntenut, että yksi osa, paras osa hänessä oli sen kirouksen vaikutuksesta kuollut. Nyt hän siunaa sitä ja tuntee, että tuo osa hänen olemuksestaan nyt nousee kuolleista, herää jälleen eloon.
Siunattu malmi!
Bernt Muurman seisoo keskellä pirtin lattiaa valmiina lähtemään. Hän on suostunut Katajan Matin pyyntöön. Mutta hänelläkin on pyyntö, jonka hän tahtoo esittää ennen lähtöään.
Hän kääntyy noiden neljän puoleen, jotka tuossa seisovat kukin mietteissään ja lausuu ääni värähdellen:
— Mine pyyden antheeksi… oma ja poikkani puolesta.
Nyt murtuivat sulut. Ampru purskahti äänekkääseen itkuun, setä Juhani lyyhistyi sänkynsä reunalle ja Karuliina nyyhkytti sydäntäsärkevästi.
Mutta Katajan Matti, joka miehekkäästi taistelee itkua vastaan, astuu
Malmi-Muurmannin luo, ottaa häntä kaulasta ja lausuu:
— Voi, rakas Muurmanni-herra. Tottahan met… kuninkas ettei…
Sanoohan Vapahtajakin…