Muurman pyyhkäisee pörröistä päätänsä.
— Kuulehan, jos sentte lehtis Kumpputunturi ja nostais nuo viisi kubiikkisylttä kivi. Otta pari miestä matkaan. Teille on Kaamaslaki viiden peiven moona. Mie tulen heti pärässä, kun vain saan nuo kirottu neyttet posti.
Suomen-Huotari laskee taakan hiukan varomattomasti maahan. Hän on kärsimättömän näköinen.
— Ele helkkari! huudahtaa Muurman. — Lasketta ilmaan koko talo! Enkö mie ole sannonu sen seitsemen kertta, ette dynamiitin kans pitte ole varovainen!
Se vaikuttaa Suomen-Huotariin yhä ärsyttävämmin. Hän tikaisee:
— Koira lähteköön Kumputunturiin! Minun puolestani se saa jäädä.
— Mutta itsehen sie olet huolettinnu, ettei valtaus menette.
— Piru tässä rupesi ilman palkkaa rehkimään!
Siinä se oli taas Ilman palkkaa! Olisivatpa nyt Kristiaanian herrat olleet kuulemassa. Olisivat saaneet nähdä, millaista oli malminetsijän elämä.
Samassa Malmi-Muurmannin povessa kiehahti. Häntäkö tässä jätkä komentaa? Silmät salamoiden hän hyppäsi Suomen-Huotarin eteen, tempasi taakan maasta ja löi sen miehen selkään niin että tömähti, yhtään muistamatta, että hän äsken oli toista moittinut samanlaisesta menettelystä. — Sie mäne, kun mie kertta keske! Ja viikkon peeste saat palkka tahi ei minu nimi ole Muurman!