Kotona Lunnasjärvellä hän kertoili matkoistaan. Tuvan väki kuunteli henkeä pidättäen. Karuliinan mielestä hän oli käyttäytynyt taitamattomasti. Mutta Ampru otti kovasimen ja rupesi hiomaan veistään. Sitten hän virkkoi suu leveässä hymyssä:
— Kestää se fouvi sentään pikkuisen suoneniskun… ja sinuahan se,
Karuliina, ei yhthään haittaa. Kuppautathan sie muutenkin.
Sutkaus oli Amprun mielestä erikoisen onnistunut ja hän ryhtyi korjaamaan lypsinkiulua.
Oli vuoden pimein aika, mutta Amprun pirtissä paloi takkatuli aamusta iltaan. Lunnasjärven yksinkertaiset asukkaat elelivät onnen unelmissa. Ampru veisteli pitkiä lastuja ja ajatteli, että kun jo hänen tyttärensä herralle kelpasi. Merkillistä! Ennen hän oli salaa toivonut, että kun saisi Sabinan edes Katajan Matille naitetuksi. Se oli tuntunut jo sangen tavoiteltavalta päämäärältä. Mutta nyt — itse Malmi-Muurmannin poika tuli ja koppasi tyttären talosta. Heh!
Mikä siinä Sabinassa oli sitten niin puolensa vetävää? Tavallinen tytön hölttänähän se oli ja vielä päällepäätteeksi kesakoinen. Silmätkin sellaiset haaleat kuin vedellä sekoitettu maito. Mutta — kaipa se ymmärsi asiat… Muurmannin poika, koska oli kerta valintansa tehnyt.
Elettiin kuin unimaailmassa. Sabinaa odottava onni heitti kajastuksen koko pirttiin. Setä Juhani oli mitä parhaimmalla sadun kertomapäällä. Hän kertoi Tuonka-raukasta, lappalaisnoidasta, joka kerran oli asustanut Lunnasjärven ja Kopsan välillä, jutteli Piessa-rosvosta, joka palveli renkinä Kaunismaassa ja nai talontyttären. Siinä kävi niinpäin; tässä, Sabinan historiassa, taas näinpäin… vaikka eihän Sabina mitään huonoa lähtöä ollut niinkuin Piessa-raukka, vaan kunniallisen uutistalon tytär.
Lapset kuuntelivat silmät pyöreinä, vilkaisten silloin tällöin Sabinaan, joka kehräsi takan kupeella. He eroittivat vain rukin pyörän ja Sabinan kädet, jotka pitelivät lankaa. Sabina itse istui pimennossa.
Setä Juhani rupesi laulamaan:
— »Prinsessa Kunigunda hän istui linnassaan ja kultakehrävarrella niin valkoista kuin lunta hän kehräs lankaa.
Sanoivat saattoneiet:
»On meille kerrottu:
prinsessa lähtee luostariin. —
Se totta liene ei, ett'
tuo hunnuks tehdään?»