Se oli pitkä kun iäisyys.
Amprun väki rupeaa laittautumaan levolle Sabina siirtää rukkinsa syrjään. Taas oli kulunut yksi päivä ja kevät oli askelta lähempänä. Ei ollut syytä heittäytyä huolten valtaan. Jonne saapuisi kuin kuninkaanpoika noutamaan Kunigundaa, joka tosin nukkui lattialla, mutta sittenkin pystyi uneksimaan kuin saduissa.
Sabina nukkuu ja näkee unta Jonnesta ja Ristiaanista. He kulkevat Ristiaanin katuja ja kaikki ihmiset katsovat heitä. Kuningaskin tulee vastaan ja pysäyttää Jonnen. »No, Muurmanni, hyvinkös malmia löytyy?» »Hyvinpä löytyy, herra kuningas… löytyypä niinkin ja aina vähän muutakin.» Jonne osoittaa Sabinaa ja jatkaa: »Tämänkin mie olen löytänyt Lapista.» Kuningas katselee Sabinaa tutkivasti ja sanoo viimein: »Sillä on pisamia kasvoissa ja se näyttää hiukan kalvakalta.» »Niin näyttää, herra kuningas, mutta kylläpähän siitä vuonkuu… kevätpuolheen…» »Aivan oikein, Muurmanni, kevätpuolheen. Mutta — hoia sie sitä hyvin, jotta punaruusut jälleen kukkisit sen poskilla.» Jonne kumartaa kohteliaasti ja kuningas taputtaa Sabinaa olalle…
XIII.
Katajan Matti on saanut saunansa valmiiksi aikoja sitten. Hän on kylpenyt säännöllisesti joka lauantai ja tyytyväinen hän on ollut. Nyt ahertaa hän taas uutisrakennuksensa kimpussa; hän mielisi saada sen valmiiksi mikkeliksi.
Talvi on mennyt, sitä seurannut kevät ja kesä ovat takanapäin. On taas käsissä syksy.
Katajan Matti istuu hajareisin rakennuksensa katolla, kiinnittäen paikoilleen harjalautaa. Hän on onnellinen. Pirtin muuri on muurattu. Kuusi-Tuomas väylän varrelta on ollut hänellä muurmestarina ja itse hän on autellut, minkä on kerinnyt. Nyt oli vielä eteiseen saatava ovi ja ikkunat. Silloinpa olisikin pirtti valmis.
Katajan Matti antaa vasaran hetkeksi levätä ja vaipuu katselemaan edessään leviävää maisemaa. Kaamaslaki kohoaa mahtavana suoraan pohjoisessa. Sen huippu on kuuran peitossa ja alempana tunturin rinteellä muuttaa koivunlehti väriään. Keltaista ja punaista, tummempaa ja vaaleampaa näkyy joka suunnalta, mihin vain hänen katseensa kääntyy. Metsät ympärillä ovat noita värejä ihan kirjavanaan. Ilma on kuulakas ja kirkas. Viime yönä on käynyt halla.
Tapahtuu erämaassakin jotakin. Ei yksin tämä halla, harmaja vieras kyläile mailla. Lentelee etelän lintukin, se haikaraksi mainittu, toisinaan yli Kiiluvaistunturin ja pudottaa tuomisensa lakeistorvesta sisään.
Viime huhtikuussa se oli saapunut jo ennen variksen tuloa ja tuonut
Sabinalle — pojan.