Etumaisena niitti tukeva, hartiakas Erkin-Maunu, pappilan jokavuotinen heinämies, ja suhisten katkesi tuore heinä hänen viikatteensa tieltä ja lenteli isoina rykelminä sivuille. Vähän alempana kyökkäsi Maunun isä, Erkki, vanha mies, jonka kumarainen selkä ei ottanut enää oikein suoristuakseen silloinkaan, kun hän pysähtyi viikatettaan hiomaan. Kaikkein takimaisena niitti Maunun veli Juhani, melkein poikanen vielä, mutta silti täysi mies viikatteen varressa. Heidän jäljessään oli kolme luo'onottajaa, Kaarina-emäntä, pappilan palvelustyttö, Maarita, ja Maunun sisar, punaläikkäposkinen Pirit-Anni.
— Ohooi! huusi Maunu naisille, pysähtyen viikatettaan hiomaan. —
Kauaspa olette jääneet!
— Meitä pitäisi olla neljä, ennen kuin ehtisimme kunnolla perässä, huusi Kaarina vastaan. — Erkkikin niittää kuin olisi tuli kintereillä.
— Mitäpä minusta vanhasta miehestä, virkahti Erkki. — Maunun ijällä katkesi vielä heinä minultakin. Nyt menee poika isän edelle…
Kävi iloinen viikatteiden kalkutus, ja miehet katselivat tyytyväisinä harjallista luokoa.
— Rauhassa olemmekin nyt saaneet olla, lausui Maarita. — Eipä ole nimismiehen miehiä näkynyt.
— Viime viikolla olivat Ruotojängällä, tiesi Juhani.
— Ruotojängällä! huusi Maunu. — Mistä sen tiedät?
— No, kun olin verkoilla Kaivosjärvellä, näin miehet työssä.
— Etkä ole puhunut mitään! torui Erkki.