— Saije.
— Ja sinä?
— Aabel, vastasi pieni, pyöreäposkinen pojanvesa, katsellen veitikkamaisena lakkinsa reunuksen alta nurmikolla istuvia miehiä.
Johannes, joka suu torvena oli kuunnellut kuulustelua, purskahti nauramaan.
— Eipä muistanut! nauroi hän vedet silmissä.
Miestenkin suupielissä väreili hymy, mutta kukaan ei uskaltanut virkkaa mitään.
— Mitä Päiviön vekaralla on täällä tekemistä? tiuskaisi Jouni iskien suuttuneen katseensa Johannekseen. — Mitä tämä sinuun kuuluu? Mene tiehesi!
Johannes väistyi syrjemmäs, mutta Sorve jäi seisomaan entiselle paikalleen.
— Väärin muistit! sanoi Jouni pojalle, joka oli joutunut hämilleen.
— Sinä olet Aikio! Muista nyt!