— Kenenkä poika sinä olet?
— Simman… tuon miehen tuolla. Sorve viittasi pitkää, luisevaa lappalaista.
— Vai niin… Mutta mikä sinun nimesi on?
— Sorve! vastasi poika reippaasti.
— Sehän on komea nimi! Oikea vanha lappalaisnimi. Kastaja-emoko antoi.
— Niin.
— Mikä olit ennen? En muista.
— Ei tarvitsekaan papin antamaa nimeä muistaa. — Menehän nyt toisten luo.
Sorve juoksi toisten joukkoon, ja miehet rupesivat keskustelemaan omista asioistaan. Päätettiin viettää joka vuosi uhrijuhlaa Päivän kunniaksi ja ottaa käytäntöön kaikki esi-isien vanhat tavat. Niin oli muun muassa kaikki papin kastamat lapset kastettava uudestaan ja kirkolta oli pysyttävä poissa niin paljon kuin mahdollista. Ja silloin, kun sinne oli mentävä, niinkuin jouluna ja markkina-aikoina, oli visusti varustauduttava taioilla ja loitsuilla, ettei mitään pahaa tulisi mukaan tuntureille. Joka kerta kun ripille mentiin, piti ensin nauttia Sarakan ehtoollista. Silloin ei papin ehtoollinen mitään vaikuttaisi.
— Neuvo meitä, Jouni, että osaisimme. Meistä on tainnut jo moni unohtaa taidon, ja nuoremmat tuskin tietänevätkään siitä, kehoitti Kopara-Niila.