— Jo. Päiviön kotaan meni.
— Nyt on piru merrassa! Minun täytyy lähteä suoraa päätä tieheni. —
Oliko sillä monta miestä mukana?
— En nähnyt tarkkaan, mutta ainakin neljä, jollei viisi…
— Kuulehan Niila, puhui Jouni hermostuneena. — Minä menen tuon harjun taakse yöksi. Jos vaara uhkaa, niin matki tunturipöllöä… Tiedän silloin painua etemmäs.
Hän hiipi ulos kodasta ja oli juuri aikeissa kiertää sen taakse, kun hän pysähtyi ja jäi kuin naulattuna seisomaan yhteen paikkaan.
Päiviön kodan edessä, selin häneen seisoi pitkä lantalainen, kädessä isonpuoleinen kala ja tähysti joelle päin.
Samassa pyörähti mies ympäri ja Jouni tunsi hänet Tulinkisuvannon uudisasukkaaksi, jonka hän monta kertaa oli tavannut Ruijassa.
Hän kirosi synkeästi ja lähti juoksemaan harjua kohti niin paljon kuin jaksoi. Mutta samassa oli lantalainenkin hävinnyt kotaan.
* * * * *
Päiviön kodassa istui Sirma miehineen. Jokaisella oli eväslaukku avoinna edessään ja miehet söivät. Kodan asukkaat olivat tointuneet ensi hämmästyksestään, jonka papin äkkinäinen tulo oli aiheuttanut, ja he istuivat nyt vaieten, luoden tuon tuostakin merkitseviä silmäyksiä toisiinsa. Aslak Omma varsinkin näytti levottomalta. Hän yritti jo kerran nousta ylös, mutta kun kaksi miehistä oli sijoittunut juuri oviaukon eteen, ei hän rohjennut lähteä tunkeutumaan heidän välistään ulos. Se olisi ehkä herättänyt epäluuloa. Hän olisi halunnut mennä Niilan kotaan ilmoittamaan uhkaavasta vaarasta. Lieneekö sieltä kukaan havainnut papin saapumista?