Heer-er… Vuo-le-vi… hyvä-ää… pap-pii voiaa… naa-naa. Rannassa… is-tuu… Ruijan viinaa juo… voi-aa naa-naa… hyvää… viinaa…
Sirman suu vetäytyi hymyyn, ja hän iski itsekseen silmää.
II
Erään kirkkotuvan edustalla seisoskeli muutamia lappalaisia neljännen markkinapäivän aamuna.
Markkina-aika ei tuonut Enontekiön markkinapaikkaan ainoastaan alamaan porvareita tavarakuormineen; se toi myös esivallan tuomareineen. Tilavin kirkkotupa sai silloin tehdä oikeushuoneen virkaa, ja siellä sai lappalainen niin hyvin kuin lantalainenkin kuulla, miten laki asioita arvosteli, jos he nimittäin kaupanteoltaan joutivat sitä kuulemaan. Sillä vaikka oikeusasiat muuten kiinnittivätkin suuresti lappalaisten mieltä, oli kaupanteko heille kuitenkin pääasia, jota sellaisetkaan toimitukset kuin markkinajumalanpalvelukset ja käräjät eivät pystyneet häiritsemään. Olipa toisinaan tapahtunut niinkin, että tuomarin oli täytynyt lappalaisten kaupanteon vuoksi keskeyttää oikeuden istunto ja lykätä se seuraavaan päivään. Edellämainittuna päivänä oli kuitenkin siksi mielenkiintoinen asia oikeuden käsiteltävänä, etteivät lappalaiset joutaneet ensi sijassa kauppojaan ajattelemaan. Heidän kuuluisin tietäjänsä, Jouni Vasara, "Paulus-Jouni", niinkuin häntä tavallisesti kutsuttiin, oli sotkeutunut esivallan käsiin. Jokainen, joka vain kynnelle kykeni, halusi sen vuoksi kuulla, miten nuori tietäjä selviytyisi pälkähästä. Sillä se tiedettiin, ettei esivallalla ollut armoa sellaisille miehille, jotka tietäjän toimissa liikkuivat. Senpä tähden vinttikin tapahtuma vilkkaan keskustelun miesten kesken.
— Ahtaalle joutui Paulus-Jouni, kun esivalta käsiinsä sai, virkahti alakuloisena eräs silmäpuoli lappalainen. — Ei kärsi esivalta vanhoja tapoja, joita isät ennen harjoittivat.
— Kovin julkisesti liikutteli kannustaan Jouni… Ei ollut vanhan Staalo-Oulan kätevyyttä… Siinä oli mies, jota ei toinen viekkaudessa voittanut, lausui tähän muuan vanhanpuoleinen, pujopartainen peskiniekka, jolla oli putkenjuurimälli molemmissa suupielissä.
— Ei ole Paulus-Jounissa vanhan Oulan henkeä vaikka onkin hänen luonaan oppia käynyt. Ei oikea tietäjä koskaan joudu esivallan kynsiin — eikä pappien kiroihin. — Muutaikse vaikka hukaksi, jos vaara on lähellä, pakisi tuvan seinustalla, ahkion perälaudalla istuva harmaahapsi lapinäijä.
Silmäpuoli kääntyi hänen puoleensa ja kysyi:
— Uskooko Niila, että tietäjä voi itsensä hukaksi muutattaa?