Yht'äkkiä hän muisti kaiken: hän makasi pappilan pirtissä vankina, herr' Vuolevin vankina. Kireän puristuksen ranteissa aiheutti nuora, jonka Maunu oli illalla sitonut liian tiukkaan. Nilkassa poltteleva kipu johtui jalan nyrjähtämisestä pakomatkalla leväisen jängän yli.
Hän kohottautui istumaan. Aurinko paistoi karsinanpuoleisesta ikkunasta ja valaisi maitohyllyn peräseinällä. Maunu nukkui joenpuoleisen ikkunan ääressä, ja hänen päänsä oli painunut rinnalle.
Päätyikkunasta näkyivät etäisyydessä siintävät tunturit, joiden huippuja aamuaurinko nyt valaisi. Jouni tunsi hivuttavaa kaipuuta rinnassaan… Siellä nukkuivat lappalaiskodat laaksojen kätköissä, ja porolaumat lepäsivät tunturien rinteillä… Ja hän oli täällä, ahtaassa, kuumassa pirtissä… vihollisensa vankina…
Hän nosti sidotuita käsiään selkää pitkin ja väänteli niitä tuskissaan. Nuora kiristi ranteita armottomasti, ja hänen kasvonsa vääntyivät kivusta. Kunpa voisi saada kädet irti! Silloin hän olisi vapaa!
Hän painoi toista kättä alaspäin pitäessään toista ylhäällä… ja kas — se solahti hieman. Hän painoi voimainsa takaa… se solui vielä alemmas. Mutta kuta enemmän hän painoi, sitä kipeämmin koski toiseen ranteeseen. Hän veti käden ylös ja tunsi, kuinka kiristys toisessa lakkasi. Väänneltyään kättä vielä jonkin aikaa hän huomasi ilokseen, että silmukka isoni. Se antoi siis perään! Vielä voimakas kierto, joka nostatti kyyneleet silmiin, ja — toinen käsi oli irti. Pian oli toinenkin vapaana, ja sitten seurasi jalkojen vuoro.
Mutta kipeään jalkaan koski tavattomasti, kun hän vähänkin sitä liikautti. Sääriä ei kärsinyt ollenkaan koukistaa, ja tuntui aivan mahdottomalta päästä käsiksi nuoraan, joka kiristi pohkeita. Mutta hän puri hampaat yhteen ja veti jalat koukkuun kivusta huolimatta. Nyt hän ulottui nuoraan ja kehi sen muutamassa hetkessä auki. Tavaton voimainponnistus oli kuitenkin uuvuttanut hänet niin, että hänen täytyi laskeutua pitkälleen.
Nyt hän oli vapaa, ja ensimmäinen ajatus oli päästä pirtistä ulos niin pian kuin mahdollista. Hän kohottautui jälleen ja yritti terveen jalan avulla nousta seisomaan. Se oli tuskallista ja kysyi suuria ponnistuksia, mutta se onnistui kuitenkin.
Samassa kun hän oli päässyt pystyyn, liikahti Maunu penkillään. Jounin sydän lakkasi melkein sykkimästä. Mutta Maunu oli liikahtanut vain unissaan ja näytti nukkuvan yhtä sikeästi.
Jouni nojasi kipeään jalkaansa ja yritti päästä uunin kupeelle. Hänen tarkoituksensa oli saada käteensä harava voidakseen sen varassa paremmin kulkea. Vaivalloisesti hän pääsikin haravarivin luo, mutta kurkottaessaan ottamaan laitimmaista, hän tuli sysänneeksi sitä, ja koko haravarivi kaatui kolisten lattiaan.
Siihen meluun havahtui Maunu ja kavahti pystyyn. Jounin silmissä musteni maailma, mutta hän tointui pian. Nähdessään vartijansa valveilla heräsi hänen sydämessään kaikki koettu kärsimys, ja hän sai epätoivoisen voimat. Siepaten nurkasta puolitekoisen kirvesvarren, hän kolhaisi sillä Maunua päähän, ennen kuin tämä ehti oikein tointua.