— Tappaako? sanoi hän äänessä omituisen verhottu sävy. — Älä pelkää, Kaarina, en tee sinulle mitään pahaa.
Mutta Kaarina oli sellaisen kauhun vallassa, ettei käsittänyt Jounin sanoja.
— Minä olen ollut sinulle hyvä, Jouni… Olen auttanut sinua… voitko tehdä minulle pahaa? puhui hän hätäisesti ja katseli Jounia mieletön pelko silmissään.
— En tee sinulle mitään! Kuuletko? Tulin vain katsomaan ja puhelemaan hiukan… Olen päässyt vapaaksi, niinkuin näet, ja nyt lähden tieheni.
Kaarina hengitti syvään ja näytti vähän tointuvan.
— Aiotko paeta, Jouni? kysyi hän viattomasti. — Niin, pakene, pakene vain.
— Toivotko minun pääsevän pakoon? kysyi Jouni, ontuen lähemmäksi vuodetta. — Mutta mitä pappi sanoo?
— Pakene vain, Jouni, pakene heti!… Mene aivan paikalla, ennen kuin herra Olaus tulee!… Kuuletko, hän voi tulla millä hetkellä hyvänsä!…
— Sinä toivot minun pakenevan, Kaarina? Jouni istahti sängyn laidalle. — Sinä toivot minun pelastuvan papin käsistä, niinkö?
— Niin, niin! Mene heti, ennenkuin hän tulee kotiin!