— Eikö ukko Kvaenangen näe, että tämä on aivan tyhjä? sanoi Sirma ja käänsi tuopin kauppiasta kohti. — Aivan tyhjä! lisäsi hän silmää iskien.
— Vieläkö herra pastori tahtoo? Se nousee ehkä liiaksi tänne?
Kauppias taputti leikkisästi Sirmaa päähän.
— Ann' nousta vain! Ei aina olla Norjassa! Vai luuletko, ettei minulla ole millä maksaa? Enontekiön kappalaisella on rahaa! Näetkös?
Sirma löi kirkkaan taalerin pöytään.
— No, no, kyllä minä uskon, mutta ajattelin vain. Mutta saman tekevä, kyllä minä noudan.
Kauppias otti tuopin ja toi sen hetken kuluttua täynnä kuohuvaa olutta.
— Eikö minulle enää viinaa uskota? ärjäisi Sirma löi nyrkkiä pöytään. — Mitä hävyttömyyttä tämä on Jenssen, kuinka voit sallia…?
— Jaa, jaa, vastasi puhuteltu ja heilutteli päätään.
— Minä tahdon viinaa, oikeaa lajia! Pois oluet! Sirma heitti tuopin lattialle.